Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Viikingit taistelevat viikonloppuna Pirkkalan Muinaismarkkinoilla – tarjolla myös rauhallista rautakauden elämää Muinaiskylässä  

Tulevana viikonloppuna 8.–9.7.2023 Birckalassa koetaan aitoa viikinkiajan tunnelmaa

Kuudetta kertaa järjestettävä Pirkkalan Muinaismarkkinat ammentaa aiheensa viikinkiajasta ja Pirkkalan omasta esihistoriasta, Tursiannotkon alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä. Tapahtuman ohjelmassa on muun muassa musiikkia, taikuutta, taistelunäytöksiä, asiantuntijoiden luentoja, opastettuja kierroksia sekä monenlaista lastenohjelmaa. Kaikille avoimen ja ilmaisen tapahtuman paikkana toimiva Reipin alue muinaiskylineen ja museorakennuksineen luo markkinoiden teemaan sopivan viikinkiaikaisen tunnelman.

Tapahtumassa kuullaan asiantuntijaluentoja, seurataan Muinaiskylän elämää ja ihastellaan perinnetuotteita käsityöläisten markkina-alueella

Molempina markkinapäivinä voi syventyä rautakautisiin teemoihin asiantuntijaluentojen parissa. Lauantain luennoilla kuullaan suomalaisen saunakulttuurin historiasta sekä Tursiannotkoon perehtyneen arkeologi Sami Ranisen esitelmää Viikinkiajasta uuden tutkimuksen valossa. Sunnuntaina väitöskirjatutkija Jenni Sahramaa luennoi lasten hautaanpukemisesta viimeaikaisten hautalöydösten perusteella.

Muinaisajan elämään pääsee tutustumaan museon mäellä leiriytyvien viikinkien leirissä ja Pirkkalan Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry:n Muinaiskylässä.

Rautakautisen kylän rakentamisessa käytetään perinteisiä menetelmiä ja materiaaleja, ja sitä ohjaavat myöhäisrautakauden viikinkiajalle v. 800–1050 ajoittuviin arkeologisiin löytöihin perustuvat tiedot. Kylänvanhin Osma Ikitiera esittelee Muinaiskylää lauantaina ja sunnuntaina. Muinaiskylän kasvimaalla kuullaan Tiia Kauppisen luennot rautakautisen kasvimaan antimista sekä rautakauden villiyrteistä. 

Markkinamyyjien viikinkiteltat täyttävät Reipin museon pihan lauantaiaamusta alkaen. Tarjolla on luonnonmateriaaleista perinteisin menetelmin valmistettuja käyttö- ja koriste-esineitä, vaatteita sekä käsityöläisten taidokkaita työnäytöksiä. Voit seurata esimerkiksi Takomo Hukkaraudan viikinkisepän taontanäytöksiä, joissa valmistuu jäljennöksiä muinaisesineistä!

Ohjelmassa musiikkia, taikuutta ja aktiviteettejä koko perheelle

Tapahtuman monipuolisessa ohjelmakattauksessa on tarjolla muun muassa Nostra & Damuksen valloittava Suuri Kirppusirkus, markkinaisäntänä toimivan Mystikon ja Loihtijan maagisia esityksiä, Birckalan kaartin viikinkien taistelunäytöksiä sekä viestikyyhkyjen matkaanlähtö. Aktiivisempaa tekemistä kaipaaville on tarjolla Ragnarökin jousiammuntaa ja heittolajina viikinkien perinteinen varpa.

Musiikista vastaavat muinaismusiikkia esittävä Duo Mysticus ja toukokuussa 2023 debyyttialbuminsa julkaissut kantelisti Hanna Ryynänen. Muinaissoittimiin ja niiden rakennukseen tutustutaan soitinrakentaja Juhana Nyrhisen kanssa.

Myös lapsille on järjestetty omaa muinaisohjelmaa. Lapset pääsevät esimerkiksi ihan omalle viikinkikierrokselle ja leikkikaivauksilla arkeologin työn ääreen. Mitä löytyykään pikkuarkeologien omista kaivausruuduista?

Tutustu koko ohjelmaan tästä (pirkkala.fi) > 

Muinaismarkkinoille kannattaa saapua ilmaisella bussikyydillä tai pyörällä

Reipin alueella on erittäin rajoitetusti pysäköintipaikkoja. Autolla saapuvien kannattaa jättää auto parkkiin etäpysäköintialueelle Pirkkalan jäähallin pihaan (Takamaantie 1, Pirkkala) tai Pirkkalan keskustaan, ja saapua maksuttomalla yleisökuljetuksella tapahtuma-alueelle Reippiin. 

Maksuton yleisökuljetus on tarjolla etäpysäköinnistä Pirkkalan jäähallilta ja Pirkkalan keskustasta Suupantorilta Reipin alueelle ja takaisin. Bussi kulkee noin 20 minuutin välein. Reipissä bussi jättää yleisön Anian rantatien pysäkille, josta on noin 300 metrin kävelymatka tapahtuma-alueelle.

Suosittelemme saapumaan tapahtumaan pyörällä! Pyörätie Pirkkalan keskustasta Reipinniemeen kulkee läpi kauniin maalaismaiseman, joka varrelta löytyy mm. Hiidenmäen neulakaivo ja Tursiannotkon muinaisjäännösalue. Tapahtuma-alueella on erikseen merkitty pyöräparkki.

Huomioithan, että Reipin tapahtuma-alueelle ei saa tuoda koiria tai muita eläimiä!

Pirkkalan Muinaismarkkinat on maksuton ja ikärajaton historiatapahtuma, jonka järjestää Pirkkalan kunta yhteistyössä lukuisten yhdistysten, historianharrastajien ja asiantuntijoiden sekä vapaaehtoisen kanssa. Tervetuloa Muinaismarkkinoille Birckalaan!


Pirkkalan Muinaismarkkinat

8.–9.7.2023 Pirkkalassa

la klo 10–17, su klo 10–16

VAPAA PÄÄSY

Reipin tapahtuma-alue

Museotie 9, 33980 Pirkkala

Etäparkkipaikka

Pirkkalan jäähalli, Takamaantie 1, 33960 Pirkkala

Muinaismarkkinat.fi 

Facebook: @PirkkalanMuinaismarkkinat

Instagram: #Muinaismarkkinat #Birckala #Pirkkala @pirkkalankunta

Lisätiedot

Pirkkalan kunta
kulttuurituottaja Peik Erhola
p. 040 133 5773
peik.erhola@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"