Valitse sivu

Uimahallin rakentaminen

Pirkkalan kunta ja Tampereen kaupunki ovat yhdessä suunnittelemassa uutta uimahallia Tampereen ja Pirkkalan rajaseudulle. Uimahallia on toivottu Pirkkalaan jo pitkään ja nyt hanke on käynnistynyt.

Tavoitteena on selvittää, millainen uimahalli voitaisiin rakentaa Pirkkalan ja Tampereen rajaseudulle ja mikä olisi sen hintahaarukka. Uimahalli voisi sijoittua joko Partolaan tai Tampereen puolelle. Tärkeänä sijoitusperusteena pidetään myös Tampereen ja Pirkkalan suunnittelemaa raitiotieyhteyttä Tampereelta Härmälän läpi Pirkkalaan.

Hankesuunnitelma laaditaan yhteistyössä Tampereen kanssa, ja yhteinen halli on nyt todennäköinen vaihtoehto. Pirkkala on varannut vuodelle 2024 hankesuunnitteluun 100 000 euroa.

Hankkeelle perustetaan projektiryhmä Tampereen ja Pirkkalan asiantuntijoista.

Hankesuunnitteluvaiheeseen on varattu aikaa vuosi, jonka jälkeen tehdään päätöksiä jatkosta.

Hankesuunnitelmavaiheessa selvitetään hankkeen laajuustarpeet, uimahallin sijainta ja hankemuodon vaihtoehdoista selvitys.

Yhteystiedot


Korhonen Jouni

Yhdyskuntajohtaja, tekninen johtaja
050 512 3981
jouni.korhonen@pirkkala.fi
Vastuualueet:

Toimialajohtaja, yhdyskuntalautakunnan esittelijä

Korhonen Jouni

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Sijainti

Pirkkalan ja Tampereen rajaseutu.

 

Alustava aikataulu

Suunnittelu 2024

 

Kustannusarvio Pirkkalan osuus

Hankesuunnittelu noin 100 000 €

 

Suunnitelmat

Täydentyy hankkeen edetessä