Valitse sivu

Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla ja Paavontie

Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla

Naistenmatkantiehen tehdään muutoksia Soukonlahden alueen rakentamisen vuoksi. Katua levennetään niin, että moottoritien rampin, Turkkiradan ja Soukonlahdenkaaren (ent. Turrintie) liittymiin on mahdollista tehdä kääntymiskaistoja ja keskisaarekkeita.

Kaistajärjestelyt on mitoitettu toimivuustarkastelun perusteella. Mitoituksessa on käytetty arvioitua vuoden 2040 mitoitustilannetta siten, että liittymät eivät ruuhkaudu liikaa mihinkään suuntaan. Valaistus on keskisaarekkeissa. Erikoiskuljetukset on huomioitu suunnittelussa.

Linja-autopysäkkejä parannetaan. Odotustiloja suurennetaan ja pysäkit on mahdollista varustaa katoksilla. Eteläpuolen pysäkki siirretään lähemmäksi Turkkirataa. Vanhan pysäkin kohdalla oleva suojatie poistetaan. Kävely- ja pyöräily ohjataan alikulun kautta.

Kevyen liikenteen reiteille tehdään pieniä parannuksia. Eteläpuolen väylä on seudullista pyöräilyn pääreittiä. Sitä levennetään niin, että se on tulevaisuudessa mahdollista erotella kulkusuuntien mukaan. Pohjoispuolen väylää korotetaan. Alikulkua jatketaan ja sen suuaukkoja avarretaan näkemien parantamiseksi.

Naistenmatkantie on valtion tie, mutta tiealue on asemakaavassa merkitty katualueeksi.

Suunnittelija: Sweco
Rakentaminen alkaa vuonna 2023.

Paavontie

Paavontie remontoidaan Soukonlahden alueen rakentamisen yhteydessä kokonaan. Samalla uusitaan kadun alla olevat vesihuoltoputket. Turkkiradan suunnasta kadulle ei ole tulossa suuria muutoksia. Ennen kadun varren asutusta on esitetty kavennus, jolla tavoitellaan nopeuksien hidastumista.

Kadun loppuosa muutetaan pyöräkaduksi. Osuus on Naistenmatkantien varren kevyen liikenteen reittiä, joka on myös osa pyöräilyn seudullista pääreittiä. Pyöräkatua voi edelleen kulkea autolla Paavontien viidelle omakotitontille, mutta liikenne tapahtuu kevyen liikenteen ehdoilla. Pyöräkatu-merkinnällä pyritään selventämään liikennejärjestelyä ja parantamaan turvallisuutta. Tarkoituksena on, että autoilijat pystyvät paremmin huomioimaan pyöräilijät ja kävelijät. Naistenmatkantien kevyenliikenteenväylää kulkevat pyöräilijät taas ymmärtävät tulevansa kadulle, jossa saattaa liikkua myös autoja. Pyöräkadun käyttäjillä on etuajo-oikeus. Pyöräkatuosuus päällystetään punaisella asfaltilla. 

Rakennusaikataulu: 7-12/2021

Yhteystiedot


Kemi Mikko

Rakennuttajainsinööri
044 486 1553
mikko.kemi@pirkkala.fi
Vastuualueet:

Yhdyskuntatekniikan rakennuttamistehtävät

Reinikka Antti

Yhdyskuntatekniikan päällikkö
040 133 5603
antti.reinikka@pirkkala.fi
Vastuualueet:

Yhdyskuntatekniikan johtaminen, liikenneasiat, joukkoliikenne, palvelubussi, liikennemerkit, pysäköinti, öljyntorjuntaviranomainen

Löysitkö mitä etsit?

Thanks for your feedback!

Kustannusarvio

Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla
900 000 €

Paavontien urakka
300 000 €

Hyväksytyt suunnitelmat

Katusuunnitelma, Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla
(yhdyskuntalautakunta 16.6.2021)

Katusuunnitelma, Paavontie
(yhdyskuntalautakunta 16.6.2021)