Pirkkalan lukukoiratoiminta

Pirkkalassa, Nuolialan kirjastolla on vuoden 2013 alusta saakka voinut lukea lukukoirille. Meidän lukukoiriamme ovat tällä hetkellä Suomen Karva-Kaverit ry:n sileäkarvainennoutaja Milo, sekä whippetit Piri ja Polle. Nuolialassa lukuaika on joka tiistai-ilta klo 18 - 19, jolloin kuka tahansa voi varata ajan ja tulla lukemaan koiralle. Lukukoiratuokio kestää noin 15 minuuttia. Paikalla on lukijan ja koiran lisäksi vain koiran ohjaaja. Lukijan niin halutessa myös vanhempi, kaveri tai muu läheinen saa tulla mukaan lukuhetkeen.

Pirkkalassa jokainen koiralle lukemaan tuleva saa lukupassin, johon kerätään tarroja jokaisesta lukukoiralle luetusta kerrasta. Kun tarroja ja lukukertoja on kertynyt viisi, lukija saa kirjastosta pienen kannustuspalkinnon.

 

Miksi koirille luetaan?

Lukukoiran tehtävänä on kuunnella lukijaa ja olla läsnä. Koira ei arvostele eikä huomauta virheistä, vaan kuuntelee hyväksyen kuulemansa ja antaa huomion lukijalle. Lukukoiratoiminnan tarkoitus on innostaa lukemaan ja tukea lukemaan oppimista suorituspaineettomassa ympäristössä. Sen on todettu useissa tutkimuksissa kannustavan etenkin pieniä lapsia lukemaan. Koiran läsnäololla on koettu olevan rauhoittava vaikutus ja lapset pystyvät keskittymään lukemisen opetteluun.

Tutkimuksissa on todettu, että koiran lyhytaikainen oleskelu kirjastossa ei merkittävästi nosta eläinpölyn määrää, jota muutenkin on yleisissä tiloissa, joten lukukoiratoiminnalle on näin ollen kirjastoissa hyvät edellytykset. Nuolialassa lukukoiralle luetaan kirjaston viimeisenä aukiolotuntina kirjaston vieressä sijaitsevassa luokkahuoneessa, joka siivotaan hyvin heti seuraavana aamuna. Allergiset asiakkaat tai oppilaat eivät siten joudu tahtomattaan kosketuksiin koirien kanssa.

 

Lukukoirat

Pirkkalan lukukoirina toimivat Milo, Piri ja Polle. Milo on rodultaan sileäkarvainennoutaja ja Piri & Polle ovat molemmat whippetejä. Milo ja Polle ovat poikia, Piri on tyttö. Milo on iso ja ruskea ja maailman kiltein innokas herrasmies. Polle on vielä nuori koiranalku ja se on kotoisin Norjasta. Se osaa kuitenkin jo ihan hyvin suomea, joten sille saa lukea suomeksi, samalla sekin oppii lisää! Piri on urheilukoiran uraltaan eläköitynyt rouvakoira, joka kuitenkin vapaa-ajallaan juoksee vielä mielellään ja tykkää käydä lukukoiran töissä.

Kaikki meidän lukukoiramme pitävät paljon lapsista, joten niitä ei kenenkään tarvitse pelätä tai arastella.

Lukukoiratoimintaa toteutetaan yhteistyössä Suomen Karva-kaverien kanssa. Lue lisää heidän nettisivuiltaan.