Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla (KUPPI) -hanke päättyy

Pirkkalan kunta osallistui Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä 18 kunnan kanssa kulttuurihyvinvoinnin palveluohjauksen kehittämishankkeeseen, jossa etsittiin ratkaisuja siihen, miten kulttuurihyvinvoinnin palvelut saataisiin entistä tasapuolisemmin kuntalaisten käyttöön, ja siten edistettyä väestön hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Pirkkalassa valittiin kohderyhmäksi ikääntyneet kuntalaiset, ja heille kohdistettiin oma kulttuurikysely sekä käynnistettiin lähitoritoiminta uudestaan koronapandemian jälkeen. Lähitoreilla on järjestetty musiikkiesityksiä ja muunmuassa kirjastosta on käyty kertomassa erilaista palveluista. Lähitorien markkinoimisen avuksi otettiin käyttöön kulttuurilähete, jota jaettiin ikääntyneiden asiakasohjauksen yhteydessä. Lähitoritoiminta jatkuu vaikka hanke päättyykin lokakuun lopussa. Hanketta koordinoi vuosina 2021-23 Tampereen kaupunki ja se rahoitettiin sosiaali- ja terveysministeriön myöntämällä valtionavustuksella terveyden edistämisen määrärahasta.

Lue lisää Kuppi-hankkeen maakunnallisista tuloksista Tampereen kaupungin verkkosivuilta.
Hankkeen päätöstilaisuuden 26.9.2023 tallenteen voi katsoa täältä

kuva: Tampereen kaupunki / Jussi Paakkinen Photography 

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"