Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Asukaskysely auki, osallistu aluekeskusten kehittämiseen

Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven aluekeskusten palveluiden käyttäjiä ja asukkaita pyydetään vastaamaan kyselyyn, joka on auki 3.6.–7.7.2019. Asukaskysely kerää arjen kokemuksia seudun aluekeskuksista ja ehdotuksia niiden kehittämiseksi. Kyselyyn kuuluvia keskuksia on yhteensä 16. Joukkoon kuuluvat seudun kehyskuntien kuntakeskukset sekä joukko muita keskuksia, joista osa on tyypiltään kaupallisia keskittymiä.

Kyselyyn toivotaan mahdollisimman paljon vastauksia, jotta saadaan kattava kuva keskusten nykytilasta ja runsaasti kehitysehdotuksia.  

”Haluamme asukkaiden kertovan henkilökohtaisista kokemuksia keskuksista, jotta saamme todellisen kuvan niiden käytettävyydestä. Saamme uusia näkökulmia, kun yhdistämme käyttäjäkokemukset ja tilastolliset analyysit. Asukaskyselyssä vastaaja pääsee myös antamaan ehdotuksia keskuksen kehittämiseksi”, kertoo Jussi Välimäki, paikkatietoasiantuntija Tampereen kaupunkiseudulta.  

Kyselyn voi täyttää mistä tahansa mukana olevasta keskuksesta, josta vastaajalla on kokemuksia esimerkiksi asumisen, työssäkäynnin tai asioinnin vuoksi. Kyselyn voi täyttää myös useamman keskuksen osalta, jos esimerkiksi asuu toisessa ja käy töissä toisessa.

Kyselyssä kerätään vastauksia myös karttojen avulla. Vastaaja pääsee merkitsemään kartalle esimerkiksi keskuksen keskeisimpiä alueita, viihtyisiä paikkoja sekä esteellisiä reittejä. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 20 minuuttia ja siihen vastanneiden kesken arvotaan pieniä yllätyspalkintoja.

”Toivomme, että asukkaat jakaisivat tätä kyselylinkkiä sosiaalisessa mediassa, jotta saisimme mahdollisimman paljon kokemuksia ja ehdotuksia. Nyt on erinomainen hetki vaikuttaa itse keskuksien kehittämiseen”, Välimäki pyytää.

Kyselyyn voit vastata seuraavasta linkistä: https://app.maptionnaire.com/fi/6334/.

Linkki kyselyyn löytyy myös Tampereen kaupunkiseudun sekä seudun kuntien verkkosivuilta.

Keskustabarometri toteutettiin Tampereen kaupunkiseudun koordinoimana ensimmäisen kerran vuonna 2012.  Asukaskyselyn lisäksi barometri sisältää monipuolisen katsauksen aluekeskuksien kehitykseen sekä elinvoimaselvityksen.

Lisätietoja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä:

Seutusuunnittelupäällikkö Kaisu Kuusela, 040 579 3396, kaisu.kuusela[at]tampereenseutu.fi
Paikkatietoasiantuntija Jussi Välimäki, 040 503 2554, jussi.valimaki[at]tampereenseutu.fi
Yliopistoharjoittelija Heta Koskue, 044 481 1411, heta.koskue[at]tampereenseutu.fi

Lisätietoja Pirkkalan kunta:
Kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen, 050 303 4966, matti.jaaskelainen[at]pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"