Valitse sivu
Etusivu / Tapahtumat

Pauno Pohjolainen

Galleria 2, Suupantori 2, pääkirjasto

Pohjolainen tunnetaan erityisesti suurikokoisista maalatuista puuveistoksistaan. Uransa alkuvaiheessa 1980-luvulla hän oli uudistamassa Suomen taidemaailmaa muun muassa rikkomalla maalauksen perinteisen suorakaiteen muodon. Pian sen jälkeen hänen työnsä kasvoivat kolmiulotteisiksi, värikkäiksi seinäreliefeiksi, siirtyen vähitellen seinältä lattialle vapaasti seisoviksi veistoksiksi. Teostensa materiaaleina hän käyttää puun lisäksi läpikuultavaa hartsia, erilaisia metalleja sekä kierrätysmateriaaleja. Kuopiosta kotoisin olevan Pohjolaisen sukujuuret ovat […]

Vapaa pääsy

Maksuton puistoruokailu lapsille ja nuorille, Kurikankulman koulun piha

Kurikankulman koulun piha (Aittokorventie 2 B, Pirkkala) , Finland

Pirkkalassa pilotoidaan alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailutoimintaa 3.6.–28.6.2024. Puistoruokailuja järjestetään maanantaisin kirkon pihalla sekä perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla. Toiminta-aika on klo 10–12. Ensimmäisen tunnin aikana on ohjattua toimintaa, ja maksuton ruokailu alle 16-vuotiaille alkaa klo 11. Ruoka jaetaan jokaisen omiin astioihin, joten otathan puistoruokailuun mukaan oman ruokailuastian sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokailuihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Puistoruokailut […]

Hyönteishotellipaja Anian koululla

Anian koulu, Pirkkala Anian rantatie 886, Finland

Tule rakentamaan oma hyönteishotelli! Hyönteishotellipaja Pirkkalassa Anian koululla, sunnuntaina 16.6.2024 klo 12.00-15.30. Tarjoamme ohjauksen ja tarvikkeet. Halutessa voit ottaa mukaan myös omia materiaaleja. Pihapiirissä samanaikaisesti avoinna Anian kesäkahvila, josta voit […]

Opastettu kierros: Lasten Reippi-seikkailu

Lähtö Reipin museon pihasta Museotie 9, Pirkkala, Suomi

Tällä kierroksella tarvitaan lasten apua ongelman ratkaisemiseen! Muinaiskylän myytäviä kauppatavaroita ei löydy mistään ja Pyhäjärveä pitkin on pian tulossa kaupankävijöitä Pyhäjärven rantaan. Nyt tarvitaan yhteistä tuumintaa, missä turkikset ja muut tavarat ovat. Ellei sitten joku kelmi ole ollut peräti varkaissa… Kierroksella tutustutaan rautakauden elämään ja seikkaillaan Reipin luonnossa. Ikäsuositus yli 5v. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan […]

Maksuton puistoruokailu lapsille ja nuorille, Kirkon piha

Pirkkalan kirkko, Arokuja 8 Arokuja 8, Finland

Pirkkalassa pilotoidaan alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailutoimintaa 3.6.–28.6.2024. Puistoruokailuja järjestetään maanantaisin kirkon pihalla sekä perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla. Toiminta-aika on klo 10–12. Ensimmäisen tunnin aikana on ohjattua toimintaa, ja maksuton ruokailu alle 16-vuotiaille alkaa klo 11. Ruoka jaetaan jokaisen omiin astioihin, joten otathan puistoruokailuun mukaan oman ruokailuastian sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokailuihin ei ole […]

Kesän iloa ikäihmisille Vähäjärven rannalla

Vähäjärven ranta Vapaa-aikakeskuksen takana Urheilutie 10 Pirkala, Finland

Pirkkalan Rotaryklubi järjestää ikäihmisille virkistävän hetken Vähäjärven rannalla Vapaa-aikakeskuksen takana maantantaina 17.6. klo 13-15. Vapaa-aikakeskuksen osoite on Urheilutie 10, 33960 Pirkkala. Tapahtumassa ikäihmisiä ajelutetaan Vähäjärven ympärillä kesäisestä luonnosta nauttien. Tarjolla on kahvia, lättyjä ja makkaraa sekä mukavaa seurustelua. Rotaryklubi järjestää kuljetuksen tapahtumaan ja kotiin niille, joille liikkuminen tuottaa vaikeuksia. Kuljetuksen voi tilata ennakkoon puhelimitse viimeistään […]

Vapaa pääsy

The 50’s MidSummer Festival

Haikanlava Haikankatu 30, Pirkkala, Finland

Pirkko Mannola The 50’s MidSummer Festivalin tähtenä 2024! Tänä vuonna otetaan viaton varaslähtö juhannuksen viettoon, kun The 50's MidSummer Festival järjestetään juhannuksen aatonaattona 20.6.24 klo 19 alkaen Haikan lavalla. Festivalin pääesiintyjänä nähdään legendaarinen Pirkko Mannola. Festivaalikansaa hämmästyttää ja hauskuuttaa taika- ja kuplettitaiteen grand old man Markku Purho. Festivaali-ilta huipentuu Aron & Cool Companyn huikeaan show'hun. […]

Maksuton puistoruokailu lapsille ja nuorille, Kirkon piha

Pirkkalan kirkko, Arokuja 8 Arokuja 8, Finland

Pirkkalassa pilotoidaan alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailutoimintaa 3.6.–28.6.2024. Puistoruokailuja järjestetään maanantaisin kirkon pihalla sekä perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla. Toiminta-aika on klo 10–12. Ensimmäisen tunnin aikana on ohjattua toimintaa, ja maksuton ruokailu alle 16-vuotiaille alkaa klo 11. Ruoka jaetaan jokaisen omiin astioihin, joten otathan puistoruokailuun mukaan oman ruokailuastian sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokailuihin ei ole […]

Opastettu kierros: Toiviosta Pirunkivelle

Lähtö Toivion koulun parkkipaikalta Korpitie 13, Pirkkala, Suomi

Tällä kierroksella tutustumaan Pirkkalan luontokohteisiin. Kuljemme Taaporinvuoren kautta Pirunkivelle ja Iso-Naistenjärven laavulle. Matkalla pohdimme luontokokemusten merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ja nautimme luonnosta. Reitti ei ole esteetön ja maasto on vaihtelevaa. Omat eväät mukaan. Lisätiedot Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Vetäjänä toimii Nokian ja Pirkkalan matkailuoppaat ry:n koulutettu opas. Paikka Lähtö Toivion koulun parkkipaikalta, Korpitie 13, […]

Monikulttuurinen leiripäivä

Luvassa mm. pelejä, leikkejä, musiikkia, yhteislaulua, kirkkovenesoutua ja ruokailua. Pappilassa, osoitteessa Pappilantie 65. Tervetuloa!

Maksuton puistoruokailu lapsille ja nuorille, Kurikankulman koulun piha

Kurikankulman koulun piha (Aittokorventie 2 B, Pirkkala) , Finland

Pirkkalassa pilotoidaan alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailutoimintaa 3.6.–28.6.2024. Puistoruokailuja järjestetään maanantaisin kirkon pihalla sekä perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla. Toiminta-aika on klo 10–12. Ensimmäisen tunnin aikana on ohjattua toimintaa, ja maksuton ruokailu alle 16-vuotiaille alkaa klo 11. Ruoka jaetaan jokaisen omiin astioihin, joten otathan puistoruokailuun mukaan oman ruokailuastian sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokailuihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Puistoruokailut […]

Edu Kettunen Sankilan kartanolla

Sankilan kartano Sankilantie 33980 Pirkkala, Finland

Edu Kettunen ja kitaristi Mika Kuokkanen aloittavat Sankilan kartanon kesäkonsertit. Autoista, koirista ja ihmiselämän arkisista ihmeellisyyksistä lämminhenkisesti tarinoiva lauluntekijä Kettunen on ihastuttanut suomalaisia musiikillaan vuosikymmeniä. Ja Pirkkalassa on myös lentokenttä, kenties lentäjän poikakin saapuu paikalle... Kartanon tunnelmallisessa miljöössä Kettusen musiikki pääsee oikeuksiinsa. Sankilan kartanossa on anniskeluoikeuksin varustettu bistro. Ruokalistalta löytyy mm. kuuluisat lammas- ja savulohiburgerit. […]