Pirkkalan uusi koulukeskus, Pirkkala-kampus, tulee rakentumaan nykyisen Naistenmatkan koulun tontille siten, että koulurakennuksen nykyiset osat A ja B puretaan ja C-osa peruskorjataan.

Purkutyöt alkavat syksyllä 2021. Koulutyö jatkuu nykyisessä koulurakennuksessa kevätlukukauden 2021 loppuun saakka. Syyslukukausi aloitetaan uusissa väistötiloissa.

Pirkkala-kampuksen toiminta uusissa tiloissa voisi tämän hetkisen arvion mukaan alkaa syksyllä 2024. Opetus siirtyy uusiin tiloihin ja väistötilat voidaan purkaa.


Väliaikaisten opetustilojen sijainti

Varsinaiset opetustilat pystytetään nykyisen koulukeskuksen välittömään läheisyyteen Lentoasemantien ja Ollikantien kulmaukseen. Opetustilat koostuvat kolmesta erillisestä rakennuksesta.

Teknisen käsityön tilat pystytetään nykyisen Suupanniityn koulun teknisten töiden väistötilojen viereen, jolloin niiden yhteiskäytöstä saadaan toiminnallista etua. Teknisen käsityön tilat koostuvat yhdestä rakennuksesta. Osa Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen ja koulun käytössä olevista parkkipaikoista poistuu käytöstä rakennuksen alta.


Kulku kiinteistölle

Koulun oppilaiden jättöliikenne ohjataan jäähallin paikoitusalueelle, josta oppilaat kulkevat jalkaisin koululle. Ollikantien ja Suupankujan lähelle tehdään uusi, turvallinen suojatie oppilaiden kulkua turvaamaan. Suunnitelma uusista liikennejärjestelyistä (Lentoasemantie 61/Ollikantie 2).


Suuntaa antava kartta väistötilojen sijoittelusta

Kartta väistötilojen sijainneista.