Ministerivieras Pirkkalan yhteislukiossa

30.1.2019

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraili Pirkkalan yhteislukiossa tiistaina 29.1.2019. Vierailun aikana hän keskusteli lukion henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa lukioiden toimintaan liittyvistä asioista.  

Opetusministeri Grahn-Laasonen kertoi ajatuksiaan lukion asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän painotti lukion merkitystä yleissivistävänä oppilaitoksena ja muistutti opiskelijoita nauttimaan lukion henkeen kuuluvasta vapaasta oppimisen ilosta. Hänen mukaansa lukion kuuluu olla opiskelupaikka täynnä avaria mahdollisuuksia.  

Opiskelijoille annettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä ja ajatuksiaan opetusministerille. Keskustelua herättivät muun muassa opiskelijoiden työuupumus ja opiskelun tuomat paineet sekä nuorten kaipaamat maksuttomat oppimateriaalit sekä harrastusmahdollisuudet. Esille nousi myös huoli nuorten lisääntyvistä mielenterveysongelmista.  Myös lukion opettajat saivat tuoda ajatuksiaan ja huolenaiheitaan ilmi keskustelussa. Opettajien kannalta esiin nousi muun muassa joitakin lukion opetussuunnitelman ja ylioppilaskirjoitusten yhteensovittamisen ongelmia.  

Ministeri tutustui lukion moderneihin tiloihin ja sai kuulla monia pirkkalalaisia ratkaisuja opetussuunnitelman monipuoliseen toteuttamiseen.

 

Katri Kantola ja Iina Malen

Mediakurssi

« Takaisin