Ajankohtaista

Nuoli vasemmalle
Nuoli oikealle
Kevään yo-kirjoitukset alkavat maaliskuussa

YO-koepäivät löydät täältä.

Abiturientin muistilista

Mitä käytännön asioita tulee huomioida yo-kirjoituksissa?


Linkkejä palveluihin




Seuraa meitä

Abit valmistautuvat täysipäiväisesti kevään kirjoituksiin. Iida lukee lukiolla, koska kokee, että sillä tavoin päivä on helpompi rytmittää: luku-urakka alkaa aamulla heräämisajankohdasta riippuen kahdeksan ja kymmenen välillä ja päättyy iltapäiväneljän ja -viiden välillä. ”Täällä pystyy jaksottamaan lukemista oppituntien mukaan: muistan pitää tauon välituntiaikoina. On myös mukavaa nähdä ihmisiä ja jutella välillä. Täällä voi lisäksi kysyä opettajilta, jos on jokin ongelma.” * Iida lukee tällä hetkellä matematiikkaa: hän kirjoittaa tänä keväänä pitkän matematiikan ja fysiikan. ”Panostan matikkaan, koska siinä tavoitteeni ovat korkealla. Menen kappaleet esimerkkeineen läpi siten, että ymmärrän ne, ja teen kuhunkin liittyvät tehtävät tämän kurssilla saadun monisteen mukaan. Etenen systemaattisesti yhden asian kerrallaan. Viimeiset kurssit ovat vaikeimpia, joten niihin keskityn eniten.” * Iida kertoo, että hänellä on karkea viikkolukusuunnitelma. ”Käytännössä kuitenkin suunnitelma on se, että luen niin paljon kuin jaksan siten, että pysyn elossa!” * Lukupäivinä Iida nauttii lounaan opiskelijaravintolassa ja ostaa iltapäiväeväät kahvila Hiirenkorvasta. Teetä hän kuitenkin tuo kotoaan termospullossa. * Miksi juuri portailla on paras lukupaikka? * ”Olin aluksi akustoivassa tuolissa, mutta sen korkeat seinät alkoivat ahdistaa. Kokeilin myös opiskelijaloungen pöydän ääressä olemista, mutta siellä olin jotenkin liian syrjässä. Tässä paikassa on paljon hyviä puolia. Tila on avara ja todella valoisa - kai se on jokin alitajuinen seikka, että ajatuskin kulkee silloin kirkkaammin. Joskus siirryn sohvalle, jos selkäni kipeytyy yksitoikkoisesta asennosta. Lisäksi tässä istuessani muiden on luontevaa tulla juttelemaan minulle välitunneilla. Tietysti tässä on myös hauskaa seurata ihmisiä! Olen aika hyvin perillä siitä, mitä koululla tapahtuu.” * #lukuloma #abiturientti #abi2020 #pirkkala #lukio #pirkkalanyhteislukio.

Äänet päälle! Lukion vanhimmat juhlivat tänään. #wanhat2020 #omatanssi

Vanhojentanssit tänään Liikuntatalolla klo 18. Tervetuloa! #wanhat2020 #wanhat #vanhojentanssit #pirkkalanyhteislukio

Tässä valmistuu herkkuja illan tanssiaisiin. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat keräävät kahvituksella rahaa ensi vuoden juhliensa järjestämiseen, joten varaathan käteistä mukaan tänään Liikuntatalolle! #kokosilmuleipoo #leivonta #juhlat #lukio #pirkkala

Abimme kyltteineen @yleuutiset 🤩 #vainmarinjutut #sannamarin #pyl #pirkkalanyhteislukio

Lisää Instagramissa »