Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Työvalmentaja on mahdollistanut työnhakijoille yksilöllisen tuen

”Kartoitamme asiakkaan kanssa ihan kahden kesken palveluita ja väyliä edetä. Kuljen asiakkaan rinnalla ja olen konkreettisena apuna vaikkapa Kelan, oppilaitosten tai lääkäreiden kanssa asioitaessa. Esimerkiksi etuuksien hakeminen saattaa olla melkoinen viidakko”, Uuskivi kertoo.

Uuskivi on aikuiskasvatusta opiskellut kasvatustieteiden maisteri. Hänellä on pitkä kokemus erilaisista työllisyydenhoidon valmennus- ja ohjaustehtävistä. Asiakkaat ohjautuvat työvalmentajan juttusille TE-toimiston, Työvoiman palvelukeskuksen (TYP), Pirkkalan työtoiminnan tai etsivän nuorisotyön kautta.

”Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia. Tarvittava apu voi olla hyvinkin henkilökohtaista. Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan elämän eteenpäin meno.”

Startti-ryhmä ohjaa nuoria uudelle polulle

Nuorten Startti-ryhmässä 17-29 -vuotiaat nuoret opettelevat yhdessä elämänhallintaa ja arjen taitoja kuten päivärytmiä, siivousta ja ruoanlaittoa, ajan- ja rahankäyttöä sekä kestävää kehitystä. Ryhmässä perehdytään myös koulutusvaihtoehtoihin ja tutustutaan työelämään. Nuoret saavat yksilöllistä tukea ja ohjausta uuteen suuntaan turvallisissa puitteissa.

”Voimme vierailla esimerkiksi oppilaitoksissa tai yrityksissä tai kutsua vieraita meille. Teemme yhteistyötä myös erilaisten yhdistysten kanssa ja osallistumme myös tapahtumien järjestämiseen”, Uuskivi kuvailee.

Nuorilta saadun palautteen mukaan Startin parasta antia ovat olleet yksilöohjaus, päivärytmiin pääseminen ja tutustumiskäynnit.

Työllisyystilanne paranee edelleen

Työvalmentaja on Pirkkalan kunnassa uusi vakanssi. Tehtävään valittu Uuskivi kertoo viihtyneensä Pirkkalassa hyvin: ”Pirkkalassa on hyvä draivi. Täällä palveluja halutaan kehittää.”

Myös työnantaja on tyytyväinen. ”Tarja Uuskiven ote työhön, ammattitaito ja hyvät verkostot ovat tuoneet toimintaamme ja etenkin nuorille tarjottavaan tukeen kaivattua rakennetta ja selkeyttä”, kiittelee Pirkkalan työllisyyspalveluiden päällikkö Kimmo Kivinen.

Tällä viikolla julkaistujen tietojen mukaan Pirkkalassa oli toukokuussa 533 työtöntä, joka on 5,6 prosenttia työvoimasta. Luku on Pirkanmaan toiseksi alhaisin ja kaupunkiseudun kuntien alhaisin.

Kivisen mukaan työllisyystilanne on Pirkkalassa tällä hetkellä tyydyttävä. Ilahduttavaa on se, että työttömien määrä vähenee edelleen, vaikka työttömyyden lasku onkin hidastunut. Myös avoimien työpaikkojen määrä kasvaa Pirkkalassa tasaisesti. Toukokuussa tarjolla oli 213 työpaikkaa, joka on 29 % enemmän kuin vuosi sitten.

”Vakava haaste meillä Pirkkalassa ja muualla on se, että yrityksillä on merkittäviä ongelmia palkata lisätyövoimaa. Taustalta löytyy monia selittäviä tekijöitä. Haasteena on kohtaanto; työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä osu yhteen”, Kivinen toteaa.

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"