Terveyskeskuksen uusi sähköinen ajanvarauspyyntö sujuvoittaa hoitoon pääsyä

4.12.2017

Pirkkalan terveyskeskuksessa on otettu käyttöön sähköinen ajanvarauspyyntö Klinik Pro. Palvelun avulla kuntalaiset ohjataan suoremmin oikeaan hoitoon ja tutkimuksiin. Palvelun kautta kuntalaiset voivat pyytää ajanvarausta myös mm. todistus- ja lausuntoasioissa, pitkäaikaisen sairauden määräaikaiskontrolleihin sekä tiedustella tutkimustuloksia.

Uuden palvelun tavoitteena on tehdä oikeaan hoitoon ja tutkimuksiin pääsystä kuntalaisille helpompaa ja miellyttävämpää. Ajanvarauspyynnön voi tehdä milloin vain, myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikä puhelimessa enää tarvitse jonottaa.

Ammattilaiset saavat ajanvarauspyynnöstä ensitiedot vaivasta ja hoidon kiireellisyydestä, joten vaivoja ei tarvitse enää selostaa useassa paikassa eri henkilöille. Palvelu myös tulkitsee hoidon kiireellisyyttä ja ohjaa tarvittaessa ottamaan yhteyttä päivystykseen. Annettuasi tarvittavat tiedot ammattilaisemme ovat sinuun yhteydessä ja ohjaavat sinut suoremmin sopivimman hoidon alkuun. Vastaamme yhteydenottoosi viimeistään kahden arkipäivän sisällä.

Palvelun on kehittänyt ja sen teknisestä toteutuksesta vastaa Klinik Finland Oy.

Katso lisää ajanvarauspyynnön tekemisestä täältä.

Klinik Finland Oy

Klinik Finland Oy kehittää uuden aikakauden ratkaisuja terveyden hoitoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinikin asiakkaina on yli 900 yksityistä ja julkista terveydenhuollon toimipistettä ja palveluntuottajaa.

« Takaisin