Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Talousarvioesitys 2019: Pirkkala sijoittaa lasten ja nuorten hyvinvointiin

”Pirkkalan kasvu jatkuu voimakkaana, joten myös investointipaineet ovat kovat. Investoinnit ovat ensi vuonna yhteensä noin 19 miljoonaa euroa. Summasta käytämme talonrakennukseen 8 miljoonaa euroa ja yhdyskuntatekniikkaan 6 miljoonaa euroa. Loput noin 5 miljoonaa euroa kuluvat pääasiassa maan ja irtaimiston ostoon sekä Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon osakkeiden hankintaan ja jäähallin remontoimiseen”, tiivistää pormestari Marko Jarva vuoden 2019 talousarvioesityksensä.

”Olen tyytyväinen siihen, että onnistumme isoista investoinneista huolimatta säilyttämään hyvän palvelutason. Tilikauden tulos jää positiiviseksi.”

Kunta perustaa 23 uutta vakanssia

Kolmen viime vuoden mittavin investointi, Nuolialan koulu, valmistuu syksyllä 2019. Kouluun tulee myös nuorisotila ja kirjasto. Uudet tilat palvelevat kaikkia ikäryhmiä ja mahdollistavat myös erilaisten tapahtumien järjestämisen. Seuraava suuri hanke on Soljan lastentalo, jonka rakentaminen alkaa ensi kesänä. Lastentalosta tulee varhaiskasvatuksen esi- ja alkuopetuksen toimintoja yhdistelevä kokonaisuus. Investointijonossa ovat Kirkonkylän koulu ja Koulukeskus, joiden hankesuunnittelua jatketaan.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen saadaan useita uusia vakansseja. Ensi vuonna kunta palkkaa muun muassa psykologin, koululääkärin, etsivän nuorisotyöntekijän, koulunuorisotyöntekijän, nuoriso-ohjaajan, työvalmentajan nuorten starttitoimintaan sekä useita uusia opettajia ja koulunkäynninohjaajia.

Talousarvio sisältää yhteensä 23 uutta vakanssia, jotka sijoittuvat yhtä lukuun ottamatta hyvinvointipalveluihin. Esimerkiksi kotiutuskoordinaattorin avulla kunta toivoo voivansa varmistaa, että asiakkaita hoidetaan oikeassa paikassa. Näin muun muassa terveyskeskussairaalan potilaspaikkoja vapautuisi niitä oikeasti tarvitseville.

Keskustan ja Linnakallion kehitys jatkuu

Maankäytön painopisteet ovat keskustan kehittämisessä ja yleiskaavoituksessa. ”Viimeistelemme Keskustakorttelin luovutusta ja kehitämme keskustaa pitkän tähtäimen suunnittelulla yhdessä keskustan kehittämisvaliokunnan kanssa”, Jarva toteaa. Kaavatyön keskeisimmät tavoitteet ensi vuodelle ovat, että strateginen yleiskaava valmistuu valtuuston päätettäväksi ja Partolan osayleiskaavaluonnos valmistuu.

”Yhdyskuntatekniikan puolella suurin investointikohde on Linnakallion teollisuusalueen kunnallistekniikka, johon käytämme 1,8 miljoonaa euroa. Katuja ja vesihuoltoa saneerataan 1,2 miljoonalla eurolla. Yksi isompi kohde on Urheilutien rakentaminen Ollikantieltä lukiolle”, Jarva kertoo.

Pirkkala jatkaa Pyhäjärven rantareitin tarkempaa suunnittelua. Kunta alkaa toteuttaa kestävien kulkutapojen käyttöä edistävää Viisaan liikkumisen suunnitelmaa. Osana suunnitelmaa henkilöstön käyttöön hankitaan kaksi sähköautoa.

Yhdeksi talousarvion teemaksi nousee kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen. Tavoitteena on laatia kuntaan osallisuussuunnitelma, lisäksi useat tulosalueet miettivät keinoja huomioida paremmin asiakkaan näkökulma.

Lainakanta kasvaa positiivisesta tuloksesta huolimatta

Pirkkalan arvioidut verotulot ovat ensi vuonna 91,6 miljoonaa euroa. Verotulojen lasketaan kasvavan 6,8 prosenttia vuoden 2018 muutostalousarvioon verrattuna. Kunnallisveroprosentti ja kiinteistöveroperusteet säilyvät ennallaan valtuuston 12. marraskuuta tekemän päätöksen mukaisesti. Valtionosuuksien arvioidaan kasvavan vuonna 2019 noin 11,7 miljoonaan euroon eli 3,5 prosenttia vuoden 2018 muutostalousarvioon verrattuna.

Pirkkalan työttömyysaste oli lokakuun lopussa 5,5 prosenttia, joka on Tampereen kaupunkiseudun kuntien toiseksi alhaisin luku.

Käyttötalouden ulkoiset toimintatulot kasvavat 5,6 prosenttia ja toimintamenot 2,7 prosenttia. Vuosikate on positiivinen, noin 8 miljoonaa euroa. Tilikauden arvioitu tulos on noin 15 000 euroa ja ylijäämä noin 270 000 euroa.

Positiivisesta tuloksesta huolimatta lainakanta kasvaa. Lainakannan nettolisäys on 10,2 miljoonaa euroa. Asukaskohtainen lainamäärä on vuoden 2019 lopussa noin 2900 euroa asukasta kohden.

Pirkkalan asukasluku kasvaa ensi vuonna arvioilta 250 asukkaalla eli 1,3 prosenttia. Vuoden 2019 lopussa asukkaita arvioidaan olevan 19 617.

Pirkkalan kunnanhallitus käsittelee talousarvioesityksen 26. marraskuuta. Valtuusto päättää talousarviosta 10. joulukuuta.
 

Lisätiedot

Marko Jarva
pormestari
044 486 1111
marko.jarva@pirkkala.fi

Petri Lätti
talousjohtaja
050 413 4019
petri.latti@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"