Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu jatkuu Pirkkalan ja Vesilahden yhteistoiminta-alueella

5.12.2018

Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu sai lokakuussa sosiaali- ja terveysministeriöltä rahoitusta ensi vuodelle. Rahoituksella valinnanvapauskokeilua voidaan jatkaa vuoden 2019 alkusyksyyn saakka. Aikataulu tarkentuu kevään aikana. Mikäli valinnanvapauslait hyväksytään eduskunnassa, on mahdollista, että kokeilu muuttuu uuden lain mukaiseksi pilotiksi.

Suun terveydenhuollon kokeilussa ovat mukana ensi vuonna Nokia, Pirkkala, Orivesi, Tampere, Valkeakoski ja Vesilahti. Kokeilussa on vielä vapaita paikkoja Pirkkalan ja Vesilahden yhteistoiminta-alueella.

PlusTerveys Hammasasema Loiste jää vuodenvaihteessa pois suun terveydenhuollon palveluntuottajista. Hammasaseman valinneet asiakkaat voivat jatkaa kokeilussa valitsemalla jonkin muun kokeilussa mukana olevan palveluntuottajan. Valinta tehdään 2. tammikuuta 2019 alkaen soittamalla numeroon 03 5657 0119 (arkisin kello 12 -15).

Muut suun terveydenhuollon kokeilussa mukana olevat asiakkaat voivat vaihtaa halutessaan palveluntuottajaa kahdeksan kuukauden välein. Heti kokeilun alkaessa toukokuussa mukaan tulleille asiakkaille palveluntuottajan vaihto on siis mahdollinen tammikuun 2019 lopusta lähtien. Uusi valinta tehdään osoitteessa www.tampere.fi/valinnanvapaus > Valitse suunhoitoyksikkö -sivulla olevalla sähköisellä lomakkeella, johon kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla.

Valinnanvapauskokeilu
www.tampere.fi/valinnanvapaus

Lisätietoja

Terveysasemapalvelujen valinnanvapauskokeilu
Projektipäällikkö
Eeva-Kaisa Mäkinen
puhelin 040 675 3147
sähköposti Eeva-Kaisa.Makinen(at)tampere.fi

Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu
Projektipäällikkö
Anna Maria Heikkinen
puhelin 044 423 5237
sähköposti anna.heikkinen(at)tampere.fi

« Takaisin