Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Postilakko vaikuttaa Pirkkalan kunnan laskujen ja asiakirjojen käsittelyyn

Pirkkalan kunta on päättänyt muuttaa laskuihin maksuehdoksi 30 päivän maksuajan postilakon ajaksi, sillä laskut saattavat saapua asiakkaille myöhässä lakon vuoksi. Sähköiset eli e-laskut ja verkkolaskut kulkevat tavalliseen tapaan.

Jos lasku saapuu vasta hieman ennen eräpäivää tai sen jälkeen, asiakas voi ottaa yhteyttä laskuttajaan, mikäli hän tarvitsee lisämaksuaikaa.

Lakolla voi olla vaikutuksia Pirkkalan kunnassa muun muassa asioiden vireille saattamiseen sekä tiedoksiannon ja muutoksenhaun määräaikoihin.

Pirkkalan kunta käyttää tiedonantojen ja päätösten ynnä muiden asiakirjojen lähettämisessä vaihtoehtoisia tiedoksiantotapoja mahdollisuuksien mukaan, silloin kun se lain mukaan on mahdollista.

Esimerkiksi terveyspalveluissa potilaille normaalisti postitettavat asiakirjat, kuten lähetteet ja maksusitoumukset, voi noutaa terveyskeskuksesta. Asiakirjat voi noutaa kahdeksan päivän kuluttua asioinnista tai lääkärin tai hoitajan kanssa erillisesti sovitun mukaisesti terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton ilmoittautumistoimistosta sen aukioloaikoina.

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kanssa asioivat voivat käyttää OmaTays-nimistä sähköisen asioinnin palvelua. 

Asiointipiste palvelee viranomaisasioinnissa

Postin lakko vaikuttaa myös Pirkkalan Asiointipisteen viranomaisasiointiin. Kela ja TE-palvelut suosittelevat, että hakemukset ja liitteet toimitetaan verkkopalveluiden kautta. Palveluihin kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Kelan hakemukset voi tehdä myös suullisesti soittamalla Kelan palvelunumeroihin tai Asiointipisteessä sijaitsevan Kelan etäpalvelupisteen kautta, jos verkkoasiointi ei ole mahdollista. Asiointipisteen asiakaskoneet ovat vapaasti käytettävissä, ja palveluneuvojat avustavat tarvittaessa. Asiointipiste sijaitsee osoitteessa Koulutie 1.

Kela tiedote: Postilakko voi viivästyttää Kelan etuuksia 

TE-palveluiden tiedote: Postin lakon vuoksi paperipostimme ei kulje 11. – 24.11.2019 – voit asioida normaalisti verkossa

Suomi.fi-viestit on tietoturvallinen sähköinen palvelu

Pirkkalan kunta suosittelee, että asiakkaat käyttävät ensi sijaisesti sähköisiä palveluja postilakon aikana.

Pirkkalan kunnalla on käytössä Suomi.fi-viesti palvelu, jonka kautta asiakkaiden viestit kulkevat kunnan kirjaamoon ja tarvittaessa siitä eteenpäin. Palvelu on tietoturvallinen tapa asioida kunnan kanssa sähköisesti. Asiakas voi esimerkiksi lähettää kunnalle asiakirjoja palvelun kautta. 

Ohje asiointiin Pirkkalan kunnan kanssa Suomi.fi-viestipalvelussa löytyy kunnan verkkosivuilta sivulta Asiointi > Asioi verkossa.

Posti- ja logistiikka-alan unionin (Pau) tänään maanantaina aloittama lakko vaikeuttaa postin kulkua koko Suomessa. Sunnuntaina tulleen tiedon mukaan lakko saattaa pitkittyä neliviikkoiseksi. Lakko koskee noin 10 000:ta postin jakelu-, käsittely- ja kuljetustyöntekijää. Postin palvelupisteet sekä varasto- ja rahtipalvelut toimivat normaalisti.

LISÄTIEDOT

Laskut

Päivi Luumi
maksuliikennesihteeri
paivi.luumi[at]pirkkala.fi
p. 050 4354 826

Mervi Vartiainen
maksuliikennesihteeri
mervi.vartiainen[at]pirkkala.fi
p. 050 3745 073

Asiakirjat

Olli Niemi
hallintojohtaja
050 374 5102
olli.niemi[at]pirkkala.fi

Uutiseen lisätty 13.11. tieto OmaTays sähköisen asioinnin palvelusta. 

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"