Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkkalan kunta päätti linjauksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

Tämä tiedote on julkaistu 13.3. Kaikki Pirkkalan kunnan koronavirustilanteeseen liittyvät tiedot ja ohjeet sekä neuvontanumerot löytyvät Koronavirustilanne-verkkosivultamme, jonka osoite on pirkkala.fi/koronavirustilanne.

Pirkkalan kunnan häiriötilanteen aikainen johtoryhmä on kokoontunut tänään 13.3. ja linjannut muutoksia kunnan toimintaan ja palvelujen järjestämiseen.
 

Ulkomailta työ- tai lomamatkalta palaavat

Hallituksen suosituksen mukaisesti ulkomailta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja poissaolosta (kaksi viikkoa) yhdessä työnantajansa kanssa. Ulkomailta palaavien lasten, nuorten ja opiskelijoiden tulee sopia poissa-olosta (kaksi viikkoa) päiväkotien ja koulujen kanssa.
 

Yleisötilaisuudet

Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka hallituksen suosituksen mukaisesti. Kunta peruu myös muut toiminnan kannalta ei-välttämättömät tilaisuudet. Tilaisuuksien peruuntumisesta ilmoitetaan erikseen useissa viestintäkanavissa.

Pirkkalan kunnan toimielimien (valtuusto, kunnanhallitus, lautakunnat, neuvostot) kokoukset järjestetään normaalisti. Kokouksissa ei kätellä ja vältetään lähikontaktia. Käsihygieniasta pidetään erityistä huolta. Valtuuston kokoukset ovat julkisia, mutta yleisön osalta ei tehdä poikkeusjärjestelyjä.
 

Vierailut terveyskeskuksessa, ikääntyneiden ja kehitysvammaisten palveluissa

Vierailut terveyskeskussairaalassa, Pirkankoivussa, Pihlajamäessä ja Silvonrinteen asumispalveluyksikössä on kielletty tiettyjä omaisia koskevia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Infektioaikana puhtauspalvelut noudattaa näissä tiloissa erityistä huolellisuutta.

Lähitoreilla ei ole toistaiseksi toimintaa.

Musiikkileikkikoulu ei enää kokoonnu Pirkankoivussa.
 

Avoin varhaiskasvatus eli perhetuvat ja kerhot

Perhetuvan, Taaperotuvan, Vauvatuvan ja Lapsiparkin toiminta ja kerhotoiminta keskeytetään, ja ne suljetaan maaliskuun loppuun asti. Avoimen varhaiskasvatuksen henkilökunta siirtyy sulun ajaksi auttamaan päiväkotien henkilöstöä.
 

Päiväkodit ja koulut

Päiväkotien ja koulujen matkat ja retket perutaan metsäretkiä ja vastaavia lukuun ottamatta. Päiväkoteihin ja kouluihin ei oteta vastaan vierailijaryhmiä. Eri yksiköiden välistä yhteistoimintaa rajoitetaan. Toiminta jatkuu muuten normaalisti.

Ruokailussa kiinnitetään erityistä huomiota hygieniaan. Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen henkilökunta hoitaa ruoan annostelun lautasille. Kouluissa varataan aikaa huolelliseen käsien pesuun ennen ja jälkeen ruokailun.

Tilojen siistimisessä toimitaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) ohjeiden mukaan. Infektioaikana puhdistetaan esimerkiksi ovenkahvat ja kosketuspinnat tavanomaista huolellisemmin.
 

Ruokapalvelut ikäihmisille

Pirkankoivun ruokasali on suljettu kokonaan 17. maaliskuuta alkaen 13.4.2020 saakka (päivitetty 17.3.). Pihlajamäen ja terveyskeskuksen ruokalat suljetaan toistaiseksi ulkopuolisilta asiakkailta.

Näitä palveluita käyttäneiden asiakkaiden ruokailu on mahdollista järjestää myös ateriapalveluna kotiin kuljetettavina aterioina. Tästä palvelusta kiinnostuneet voivat

  • ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen asiakasohjaaja@pirkkala.fi
  • tai soittaa asiakasohjaajalle
    • Pirkkala 050 374 5075
    • Vesilahti 050 389 5250

Vapaa-aika

Riskiryhmien eli ikääntyneiden ja perussairaiden liikuntaryhmät perutaan toistaiseksi varotoimenpiteenä asiakkaiden suojelemiseksi.

Kunta suosittelee, että riskiryhmiin kuuluvat välttävät muutenkin ei-välttämätöntä toimintaa vapaa-ajalla, kuten esimerkiksi käyntejä kuntosalilla.

Tiedotetta on tarkennettu 13.3. klo 15.50. Väliotsikon ”Avoin varhaiskasvatus eli perhetuvat ja kerhot” alle on leipätekstiin lisätty kerhotoiminnan keskeyttäminen. 

Tiedotetta on korjattu 15.3. klo 12.38.  Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen henkilökunta hoitaa ruoan annostelun lautasille kuten tähänkin asti, ei keittiöhenkilökunta.
 

Lisätietoja antavat
 

Hallinto

Marko Jarva
pormestari
044 486 1111
marko.jarva[at]pirkkala.fi

Jaakko Joensuu
kansliapäällikkö
050 443 4468
jaakko.joensuu[at]pirkkala.fi
 

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Paula Paavilainen
perusturvajohtaja
050 553 6051
paula.paavilainen[at]pirkkala.fi

Tuomas Jukkola
ylilääkäri
03 565 24000
tuomas.jukkola[at]pirkkala.fi
 

Varhaiskasvatus ja opetus

Mika Luukkanen
opetuspäällikkö
040 167 7902
mika.luukkanen[at]pirkkala.fi

Terhi Niemenmaa
suunnittelija
044 486 1155
terhi.niemenmaa[a]pirkkala.fi
 

Vapaa-aika

Tero Saatsi
vapaa-aikapäällikkö
040 133 5629
tero.saatsi[at]pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"