Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkkalan kunta kirkasti visuaalisen ilmeensä

Kirkastettu ilme vahvistaa Pirkkalan brändin eheyttä ja yhtenäisyyttä sekä tunnistettavuutta. Ilme taipuu niin vakavaan ja viralliseen viestintään kuin kevyeen iloitteluunkin.

Visuaalisen ilmeen jokainen elementti on suunniteltu sekä kunnioittamaan aiempaa että tukemaan kunnan strategiaa. Kunnan slogan, Parempien palvelujen koti, säilyy entisellään.

Graafisen ohjeiston ja visuaalisten elementtien nykyaikaistaminen ja monipuolistaminen parantavat ilmeen käytettävyyttä. Sovellettavuutta lisäävät muun muassa tekstitunnusvaihtoehto vaakunatunnuksen rinnalla, lisävärit ja eläväiset kuvitusvaihtoehdot sekä piktogrammit eli symboliset merkit, jotka kuvaavat paikkakunnalle tärkeitä asioita ja palveluita. Kunnalle sovellettavuus on erityisen tärkeää, sillä sekä kohderyhmät että viestinnän aiheet ovat laaja-alaisia ja keskenään erilaisia.

Turkiskoro on keskeinen elementti

Visuaalinen ilme saa innoituksensa Pirkkalan kunnan vaakunasta, jonka G. von Numers piirsi vuonna 1951. Vaakunan keskellä on turkiskoro, joka viittaa pirkkalaisten entisen mahtavuuden perustaan, turkiskauppaan. Koro tarkoittaa heraldiikassa muotoiltua reunaa, ja turkiskorossa on tyyliteltynä turkiseläimen häntä.

Uudessa tekstitunnuksessa turkiskoro pohjustaa yksinkertaista ja vahvaa tekstilogoa. Käytössä on myös vaakunatunnus, joka sopii virallisiin, juhlallisiin, historiallisiin ja arvokkaisiin yhteyksiin.

Turkiskoron kulmikas muotokieli jatkuu kuvituksissa ja piktogrammeissa. Kunnan Asiointipisteen ja Sosiaalitoimiston ikkunateippauksissa on jo käytetty eläväistä koivukuvitusta, joka on osa uutta graafista ohjetta.

Myös otsikko- ja leipätekstikirjasimet vaihtuvat vastaamaan muotokieleltään kuvitustyyliä. Ne muodostavat luontaisen jatkumon kunnan aiemmalle typografialle. Tunnistettavilla fonteilla saadaan luotua persoonallista ilmettä ja särmää myös yksinkertaisiin taittoihin.  

Kunta ottaa kirkastetun ilmeen käyttöön vaiheittain. Ensimmäisiä sovelluskohteita ovat esimerkiksi kunnan ilmoitukset ja verkkosivut. Uudistunut ilme näkyy pikku hiljaa myös esimerkiksi Pirkkalan kirjastossa ja vapaa-aikakeskuksessa.  

Pirkkalan kunnanhallitus hyväksyi kirkastetun visuaalisen ilmeen 4. helmikuuta. Ilmeen on suunnitellut ja toteuttanut markkinointitoimisto Avidly.
 

Lisätiedot

Tarja Luoto
tiedottaja
Pirkkalan kunta
050 487 7496
tarja.luoto[at]pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"