Kunnanhallitus lisäsi talousarvioon rahaa varhaiskasvatukselle

27.11.2018

Pirkkalan kunnanhallitus lisäsi varhaiskasvatuksen määrärahoja talousarvioesitykseensä valtuustolle. Varhaiskasvatus saa yhteensä 240 000 euroa lisää rahaa. Tulos painuu muutosten myötä noin 225 000 euroa miinukselle, mutta vaikutus rahoitusasemaan on vähäinen.

Pirkkalan kunnanhallitus päätti äänestysten jälkeen muuttaa kaksi kohtaa talousarvioesityksessä.

Teksti ”Tarpeen mukaisen varhaiskasvatuksen tiedotusta ja perheiden ohjausta lisätään” korvataan tekstillä: ”Pirkkalassa on käytössä subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus. Varhaiskasvatuksen tiedotusta ja perheiden ohjausta lisätään.” Samalla lisätään varhaiskasvatuksen toimintamenoihin 90 000 euroa.

Sivulle lisätään teksti: ”Varhaiskasvatuslaissa määritellään mm. lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja lapsiryhmän enimmäiskoko. Pirkkalassa noudatetaan suhdelukua keskimäärin yksi kasvattaja seitsemää lasta kohden. Pirkkalassa siirrytään vaiheittain suhdelukuun yksi kasvattaja seitsemää lasta kohden.” Ryhmäkokojen kasvun hillitsemiseen esitetään 150 000 euroa vuosittaista lisärahaa.

Kunnanhallitus äänesti myös terveyskeskussairaalan vuodepaikoista, mutta äänestys ei johtanut muutoksiin.

Pirkkalan kunnanhallitus käsitteli pormestarin talousarvioesitystä maanantaina 26. marraskuuta. Pirkkalan valtuusto päättää talousarviosta 10. joulukuuta.

« Takaisin