Hyppää sisältöön
Pirkkala logo

Uudet koronarajoitukset sulkevat liikunta- ja nuorisotilat, myös muita rajoituksia astuu voimaan

30.11.2020
Kategoria: Kunta ja hallinto Terveys ja tuki Pirkkala Koronavirus

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä antoi sunnuntaina 29.11. uusia koronarajoituksia. Valtakunnallinen koronatilanne on heikentynyt ja Pirkanmaan tilanne mennyt viikon kuluessa huonompaan suuntaan. Lue tiedotteesta miten uudet määräykset, rajoitukset ja ohjeet vaikuttavat Pirkkalan kunnan palveluihin.

Kaikki tiedotteessa mainitut rajoitukset ovat voimassa 2.-21.12. ellei uusia niitä täydentäviä tai kumoavia määräyksiä tule. Aluehallintovirastot antavat omat ohjeistuksensa tiistaina 1.12. Tiedotamme erikseen niiden mahdollisista vaikutuksista kunnan toimintaan.


Vierailukielto Terveyskeskussairaalaan ja asumispalveluyksiköhin

Terveyskeskussairaalan vuodeosastolla ja kunnan asumispalveluyksiköissä on vierailukielto 21. joulukuuta saakka.


Kirjastot ovat avoinna vain aineiston lainaamista varten, Galleria 2 suljetaan

Pirkkalan kirjastot suljetaan siten, että ne ovat 2.-21.12 avoinna vain lainaustoimintaa varten. Kirjastotilojen sulku koskee myös omatoimikäyttöä. Pirkkalan pääkirjaston yhteydessä oleva näyttelytila Galleria 2 suljetaan. Tarkemmat toimintaohjeet aineiston lainaamiseen päivitetään kirjaston verkkosivuille viimeistään 2.12.


Ylioppilasjuhlat järjestetään lukion sisäisenä tilaisuutena

Syksyn ylioppilasjuhlat perjantaina 4. joulukuuta järjestetään Pirkkalan yhteislukion sisäisenä tilaisuutena. Opiskelijoille on annettu asiasta tarkempi ohjeistus Wilma-viestillä 30. marraskuuta.  


Vapaa-aikakeskuksen liikuntatilat suljetaan, koulujen ja päiväkotien saleista perutaan ulkopuoliset liikuntavuorot

Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen liikuntatilat suljetaan 2.12. koulujen opetuskäyttöä lukuun ottamatta. Myös omatoimikuntosali suljetaan. Lisäksi päiväkotien ja koulujen liikuntasaleissa olevat ulkopuolisten käyttäjien vuorot perutaan 21. joulukuuta saakka.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille. Pirkkalan kunta ohjeistaa seuroja erikseen tarkemmin edellä mainitusta rajatusta käytöstä.               .

Ulkona tapahtuvassa harjoittelussa on huomioitava turvavälit ja huolehdittava myös muusta terveysturvallisuudesta.


Nuorisotilat suljetaan

Nuortenillat ja muu ryhmätoiminta perutaan Nuoliala-keskuksen nuorisotilasta sekä Nuorisotila Nastasta. Nuorisotilat ovat suljettuna 21. joulukuuta saakka. Liikkuva nuorisotyö jatkaa toimintaa ulkotiloissa. Myös verkon välityksellä tapahtuvaa nuorisotyötä lisätään samaan tapaan kuin kevään koronatilanteessa. Nuoret saavat yhteyden nuoriso-ohjaajiin puhelimella, viesteillä ja sosiaalisessa mediassa.


Varhaiskasvatuksen tupatoiminta keskeytetään

Avoimen varhaiskasvatuksen tupatoiminta eli Perhetupa, Taaperotupa ja Vauvatupa ovat suljettuna 2.-21.12. Wivintuvan lasten kerhotoiminta ja lapsiparkki-toiminta jatkuvat normaalisti.


Pirkan opiston kursseja perutaan ja siirretään etäopetukseen

Pirkan opiston kansalaisopiston kurssit keskeytetään 2.-21.12. Taiteen perusopetus eli taidekoulut siirtyvät etäopetukseen ajalle 2.-21.12. Pirkan opiston tapahtumat perutaan 2. jouluukuta alkaen vuoden loppuun asti. Kevätlukukauden 2021 opetus käynnistyy loppiaisen jälkeen normaalisti, mikäli alueellisesti tai kuntakohtaisesti ei tule uusia rajoituksia.


Reipin saunan tilaussaunavuorot perutaan

Reipin saunan yleiset saunavuorot peruttiin perjantaina 27.11. Uusien tiukentuneiden ohjeiden myötä myös tilaussaunavaraukset perutaan 21. joulukuuta saakka.


Talviuintipaikan pukutilat suljetaan

Loukonlahden talviuintipaikan pukutilat suljetaan 21.12. asti.


Jäähalli käytössä vain rajatuille ryhmille

Pirkkalan Jäähalli Oy perui 27.11. yleisöluisteluvuorot sekä yli 20-vuotiaiden harjoitusvuorot. Pirkkalan kunta suosittaa sulkemaan jäähallin toiminnan 21. joulukuuta saakka ja mahdollistamaan jäävuorot vain rajatuille ryhmille. Pirkkalan Jäähalli Oy:n hallitus linjaa tarkemmat toimenpiteet tiistaina 1.12. Tiedotamme linjauksista hallituksen kokouksen jälkeen.


Lue koronarajoituksista ja ohjeistuksista lisää Pirkkalan kunnan ja alueellisen pandemiaohjausryhmän verkkosivuilta

Yllä on esitetty Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän ohjeiden perusteella tehdyt rajoitustoimenpiteet, jotka vaikuttavat Pirkkalan kunnan palveluihin. Pandemiaohjausryhmä antoi myös muita suosituksia liittyen esimerkiksi yksityistilaisuuksien järjestämiseen, yksityisten liikuntatilojen käyttöön ja matkustamiseen. Tutustu niihin pandemiaryhmän verkkosivuilla,

Pirkkalan kunta pyytää asukkaita noudattamaan pandemiaohjausryhmän antamia ohjeita ja käyttämään kasvosuojuksia, huolehtimaan turvaväleistä sekä kiinnittämään huomiota kaikkeen terveysturvallisuuteen. Lisätietoa koronavirustilanteesta saa Pirkkalan kunnan koronasivuilta, johon on koottu ohjeita ja yleistä tietoa.

 

Lisätiedot

Marko Jarva
pormestari
044 486 1111
marko.jarva@pirkkala.fi

Jaakko Kivijärvi
tartuntataudeista vastaava lääkäri
jaakko.kivijarvi@pirkkala.fi