Reipin museo tarjoaa aitoa maalaistunnelmaa
Reipin museossa voi tehdä pienen aikamatkan pirkkalalaiseen paikallishistoriaan ja elävään maaseutukulttuuriin.
Museomäki käsittää kolme aittaa, pariladon, sepän pajan sekä vajan. Kotiseutumuseon kokoelma koostuu pääosin 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun talonpoikaisesineistöstä. Reipissä on myös entisajan koulunkäynnistä kertova koulumuseokokoelma.
Pirkkala-seura on perustanut Reipin museon vuonna 1960, ja se on siirtynyt Pirkkalan kunnan omistukseen vuonna 1976.
Museo sijaitsee Pirkkalankylässä Reipinniemen ulkoilu- ja virkistysalueella, muutaman kilometrin päässä Pirkkalan keskustasta ja Tampere-Pirkkalan lentoasemalta. Matka Reipinniemeen taittuu kätevästi joko autolla tai uutta kevyen liikenteen väylää käyttäen.
Kesäisin museoalueella järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten Pirkkalan Muinaismarkkinat.
Reipin museo somessa
Facebookissa @Reipinmuseo
#reipinmuseo #pirkkalankunta