Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Raitiotien hankesuunnittelu Pirkkalasta Linnainmaalle alkaa

Tampereen raitiotielinjalle 1 suunnitellaan jatkoa linja-autoasemalta Pirkkalaan ja keskussairaalta Linnainmaalle. Suunnittelu tehdään Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan ja Tampereen Raitiotie Oy:n yhteistyönä.

Tampereen ja Pirkkalan valtuustot hyväksyivät loka-marraskuussa 2020 raitiotien ratavarausten sijainnit raitiotien seudullisen yleissuunnitelman perusteella. Nyt tehdään raitiotien hankesuunnitelmaa Pirkkalan kuntakeskuksesta Tampereen Linnainmaalle. Pirkkalan Suupan päätepysäkiltä raitiotierata kulkee Naistenmatkantien keskellä Partolan uudistuvan alueen läpi Härmälään. Härmälästä rata jatkaa Nuolialantietä Rantaperkiöön ja Hatanpään valtatien keskellä kohti raitiotielinjan 1 Sorin aukion pysäkkiä. Linjan 1 itäpäässä suunniteltava rata jatkuu Tays Keskussairaalalta Tenniskatua Ruotulaan, ylittää Teiskontien Alasjärven kohdalla ja jatkaa Heikkilänkadun keskellä Linnainmaan päätepysäkille Koilliskeskukseen.

Pirkkalan kuntakeskuksen ja Tampereen linja-autoaseman välille suunnitellaan noin 9,3 kilometriä kaksoisraidetta, josta 4,6 kilometriä sijoittuu Pirkkalan kunnan puolelle. Jo rakennettu Tampereen keskustaosuus Sorin aukiolta Tays Keskussairaalalle on 4,1 kilometriä ja suunniteltava jatko Tays Keskussairaalalta Linnainmaalle noin 4,5 kilometriä. Heikkilänkadun varteen suunnitellaan raitiovaunujen säilytysvarikko.

Suunnittelua yhteistyössä

Hankesuunnitelmassa arvioidaan raitiotien vaikutuksia, toteuttamisedellytyksiä ja kannattavuutta välillä Pirkkala-Linnainmaa. Arviointi edellyttää, että raitiotien ratavarauksia tarkennetaan alustavien katusuunnitelmien tarkkuuteen. Alustavia katusuunnitelmaluonnoksia ja vaikutusarvioita työstetään ensi keväänä sidosryhmätyöpajoissa. Suunnitelmat laitetaan nähtäville alkusyksyllä, jolloin järjestetään yleisötilaisuudet molemmissa kunnissa ja kaikille avoin karttapalautekysely.

Tarkentavaa suunnittelua tehdään yhteistyössä hankkeeseen liittyvien päättäjien ja viranomaisten sekä muiden sidosryhmien, kuten yritys- ja kansalaisjärjestöjen, kanssa.

Suunniteltavan raitiotien varrella on käynnissä ja tulossa useita maankäytön suunnitteluhankkeita, kuten Viinikanlahden ja Ruotulan kehittäminen. Raitiotien suunnittelutilannetta esitellään mahdollisuuksien mukaan myös maankäytön suunnitelmien yhteydessä.

Raitiotien jatkosuunnittelulle on perustettu omat verkkosivut Tampereen ratikan suunnittelusivujen alle. Sivuilta löytyy tietoa hankkeesta ja osallistumismahdollisuuksista sekä vastuuhenkilöiden yhteystiedot.

Tavoitteet ja aikataulu

Hankesuunnitelma valmistuu keväällä 2023. Se ei tähtää välittömään raitiotien rakentamiseen. Työn tavoitteena on tuottaa tekninen suunnitelma, kattava vaikutusten arviointi, vaihtoehtovertailu ja hyöty-kustannus -laskelma, jonka perusteella Tampereen ja Pirkkalan kunnanvaltuustot voivat päättää raitiotielinjan mahdollisesta toteutussuunnitteluun ryhtymisestä alkukeväällä 2023. Toteutussuunnittelu voisi ajoittua vuosille 2023–2024, jolloin Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien radan rakentaminen olisi mahdollista vuosina 2025–2028.

Työn tulokset palvelevat myös Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan maankäytön, liikennejärjestelmän ja kunnallistekniikan suunnittelua raitiotien vaikutuspiirissä ja raitiotiekaduilla.

Raitiotien hankesuunnitelman kustannukset jaetaan tilaajakuntien kesken niin, että Tampereen osuus on 63 prosenttia ja Pirkkalan 37 prosenttia. Raitiotien hankesuunnitelman laatimista koordinoi Tampereen Raitiotie Oy. Suunnittelua tekee Ramboll Finland Oy:n ja WSP Finland Oy:n muodostama ryhmittymä.

Linkki hankkeen nettisivuille tampereenratikka.fi/suunnittelu/pirkkala-linnainmaa/

Karttakuva suunniteltavista ratahaaroista.

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma
Projektijohtaja
Ville-Mikael Tuominen
puhelin +358503430700
sähköposti etunimi.sukunimi@tampere.fi

 

Pirkkalan kunta
Yhdyskuntajohtaja
Jouni Korhonen
Puhelin +35850512 3981
sähköposti etunimi.sukunimi@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"