Valitse sivu
Etusivu / Purotaimen

Purotaimen

23.8.2021 (Viikon laji)

Purotaimen (Salmo trutta m. fario) on puhtaiden virtavesien laji. Taimenet kutevat virtavesien pohjasoraikkoon kaivamiinsa kutukuoppiin syys-marraskuussa. Taimenenpoikaset elävät kotipurossaan ainakin ensimmäiset kaksi vuotta, ja jos joessa tai purossa ei ole kulkuesteitä, osa taimenista vaeltaa noin 2-5 vuoden ikäisenä läheiseen järveen tai mereen, mutta osa taimenista voi jäädä asumaan pysyvästi kotijokeen tai -puroon. Elinympäristön ja vaelluskäyttäytymisen perusteella taimenesta tunnetaankin kolme erilaista muotoa: meri-, järvi- ja purotaimen. 

Pirkkalassa Sikojoella on istutusperäinen purontaimenkanta. Taimenistutuksia on Sikojoelle tehty vuosina 2009, 2010 ja 2012, jolloin eri kohtiin Sikojokea istutettiin yhteensä 2800 kpl pieniä kesänvanhoja poikasia Hämeen ELY-keskuksen toimesta. Istutuksissa käytetyt yksilöt eivät olleet rasvaeväleikattuja. Rasvaevällinen taimen on rauhoitettu sisävesissä 64. leveyspiirin eteläpuolella. Sikojoen taimenet ovat geneettisesti lähellä Evon Luutajoen kantaa, joka on Hämeen maakuntien tunnetuin viljelyyn otettu purotaimenkanta. Se kuuluu hyvin yleiseen taimentyyppiin, jota esiintyy mm. Saimaan vesistöalueella ja Laatokan Karjalassa. Samaan tyyppiin kuuluu myös Nokian Laajanojan taimen. Vuonna 2013 toteutettujen sähkökalastusten perusteella istutetut taimenet olivat levittäytyneet vesistöön ja kotiutuneet sen elinvaatimukset täyttäville virta- ja koskialueille. Tänä syksynä on sähkökoekalastamalla tarkoitus tarkemmin selvittää Sikojoen nykyistä taimenkantaa. Taimenen lisääntymistä Sikojoelle on pyritty edistämään tekemällä sopiville virtapaikoille lisääntymissorakoita. 

Myös Tampereen ja Pirkkalan rajaojassa, Härmälänojassa, esiintyy taimenia.  Härmäläonjasta saatiin tämän vuoden keväällä tehdyissä sähkökoekalastuksissa 2-3 -vuotiaita taimenia, jotka ovat todennäköisesti peräisin Tampereen puolella sijaitsevan Pärrinkosken mäti-istutuksista. Härmälänojaa on lähivuosina tarkoitus kehittää nykyistä luonnontilaisemmaksi taimenpuroksi.

Kuva. Sähkökoekalastettu purotaimen (Pirkkalan ympäristönsuojelun valokuva-arkisto).

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"