Valitse sivu
Etusivu / Punasyyskorento

Punasyyskorento

4.10.2021 (Viikon laji)

Punasyyskorento (Sympetrum vulgatum) on syyskorentolaji, jota tavataan loppukesällä melko yleisesti ympäri eteläistä Suomea ja rannikkolinjan myötäisesti aina Oulun korkeudelle saakka. Se kuuluu myöhäisimpiin syksyllä tavattaviin sudenkorentolajeihin ja on ainoa, josta on Suomessa tehty havaintoja vielä marraskuun puolellakin. Pirkkalassakin punasyyskorentoja voi pongata vielä lokakuun aikana aurinkoisina ja lämpinä päivinä esimerkiksi Pyhäjärven tai Sikojoen suojaisilta rannoilta, jonne aurinko pääsee hyvin paistamaan. .

Punasyyskorento voi olla vaikeasti tunnistettavissa oleva laji etenkin etelärannikolla, jossa esiintyy muitakin hyvin samannäköisiä syyskorentolajeja. Punasyyskorennon parhaita tuntomerkkejä ovat kaksiväriset (musta-keltaiset) jalat, silmän etuosan pitkä musta juova sekä rusehtavat siivet. Koiraat ovat sukukypsänä nimensä mukaisesti punaisia, kuten useat muutkin syyskorennot. Naaraiden väritys vaihtelee ruskeasta keltaisenkirjavaan ja punaiseen.

Kuva. Punasyyskorentokoiras nautiskeli syyspäivän lämmöstä Kranstolpan uimarannan viereisellä kivellä 30.9.2021.

Kuva. Myös punasyyskorentonaaras laskeutui lyhyiden lentopyrähdysten välillä lämmittelemään aurinkoiseen paikkaan kivelle.

Lisätietoja:

Korentowiki, punasyyskorento

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"