Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkkalassa kaksi kolmesta suhtautuu myönteisesti Ratikkaan, kertoo tuore tutkimus

Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien rakenteilla olevien osuuksien Kaupin kampus–Ruotula ja Sorin aukio–Partola läheisyydessä asuvat kuntalaiset suhtautuvat Tampereen Ratikkaan pääosin myönteisesti, kertoo tuore kyselytutkimus. Reitin varren asukkaista Ratikkaan suhtautuu myönteisesti 84 % ja kielteisesti 9 %. Reitin varren asukkaiden lisäksi suhtautumista Ratikkaan kysyttiin myös koko Pirkkalan alueen asukkailta, jossa myönteisesti Ratikkaan suhtautuvien pirkkalalaisten määrä on 66 % ja kielteisesti 19 %. Tulokset käyvät ilmi Tampereen Raitiotie Oy:n teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti IRO Research Oy.

– Halusimme selvittää asukkaiden ajatuksia rakentuvan reitin varrella ja koko Pirkkalassa nyt kun rakentaminen uusilla alueilla on käynnistynyt. Kyselyn avulla pyrimme selvittämään, millaisia ajatuksia kuntalaisilla on Ratikasta ja muun muassa millaista tietoa Ratikasta kaivataan. Tahdomme palvella kasvavan kaupunkiseudun tarpeita sekä tamperelaisia, pirkkalalaisia ja muiden seutukuntien asukkaita, kertoo Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö.

Ratikalla matkustaminen koetaan helpoksi

Raitiotiellä katsotaan olevan myönteisiä vaikutuksia omaan elämään. Reitin varren asukkaista puolet (55 %) arvioi, että raitiotie tekee omasta kotikunnasta mukavamman paikan asua. Reilu enemmistö (62 %) uskoo, että Ratikka lisää oman asuinalueen vetovoimaisuutta.

Vastaajat suhtautuvat Ratikalla matkustamisen väittämiin hyvin myönteisesti. Suuri osa vastaajista kokee, että Ratikalla matkustaminen on vastannut odotuksia (84 % reitin varren asukkaat / 80 % pirkkalalaiset) ja että matkustaminen on helppoa (82 % reitin varren asukkaat/ 80 % pirkkalalaiset).

Rakenteilla olevan raitiotiereitin varrella asuvista puolet (50 %) vastaajista hyväksyy raitiotien rakentamisesta aiheutuvat väliaikaiset haitat, lisäksi 31 % vastaajista hyväksyy rakentamisen haitat osittain.

Rakennettavan reitin varren asukkaista 78 % koki saaneensa riittävästi tietoa Tampereen Ratikasta. Eniten lisätietoa kaivataan rakennustöiden etenemisestä (22 %) sekä ratikkareittien laajentumisesta (19 %).

– Tampereen Ratikan verkkosivuilta, osoitteessa tampereenratikka.fi löytyy laajalti tietoa Ratikasta, esimerkiksi seudullisesta raitiotiestä. Ratikan rakentamisen etenemistä Pirkkalan ja Linnainmaan suuntiin voi seurata Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin verkkosivuilla osoitteessa pirkkalalinnainmaa.fi. Hankkeen verkkosivun kautta voit tilata myös rakentamisen uutiskirjeen sähköpostiisi, vinkkaa Tampereen Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkö Sari Mäkelä.

Tietoa kuluttajatutkimuksesta

Kuluttajatutkimuksessa mitattiin Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien ensimmäisen vaiheen (Kaupin kampus–Ruotula, Sorin aukio–Partola) ja koko Pirkkalan alueen asukkaiden mielipiteitä ja suhtautumista Tampereen Ratikkaan.

Kohderyhmä on 15-75-vuotiaat Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien ensimmäisen vaiheen alueiden asukkaat. Tutkimuksen otoskoko oli 228 vastaajaa ja se kiintiöitiin asuinpaikan (raitiotie max. 800 m / muu Pirkkala), sukupuolen ja ikäryhmän mukaan. Kyselytutkimuksen toteutti IRO Research Oy.

Lisätietoja:

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -raitiotie, Kuluttajatutkimuksen raportti Vaihe 1 (pdf)

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -raitiotie, Kuluttajatutkimuksen raportti Pirkkala (pdf)

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 334 5798
pekka.sirvio@tampereenraitiotie.fi

Sylva Vahtera
Asiakkuusjohtaja
IRO Research Oy
p. 0400 964 439
sylva.vahtera@iro.fi

Teksti: Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"