Valitse sivu

Pirkkalan nimikkolajit

Suomen kunnilla ja maakunnilla on mahdollisuus nimetä omia nimikkolajeja eri eliöryhmistä (hyönteiset, kasvit, sienet, linnut ja nisäkkäät). Muutamat kunnat ja maakunnat ovat valinneet myös kivilajin nimikkolajikseen. Pirkanmaan nimikkolajit ovat tuomi, västäräkki, toutain, pallograniitti ja valkohäntäpeura

Vuonna 1996 Pirkkalan kunnan nimikkolajeiksi valittiin siili ja pirkkalankoivu Pirkkalainen-lehdessä järjestetyn kyselyn pohjalta. Vuonna 2022, kunnan 100-vuotisjuhlavuotena, uudeksi nimikkolajiksi valittiin varpuspöllö. Pirkkalan nimikkolinnusta järjestettiin äänestys vuoden 2022 Meidän Pirkkala -päivän yhteydessä 31.8.2022. 


Siili

Siili (Erinaceus europaeus) on melko tuttu näky puistoissa ja pihapiireissä. Siili viihtyy mainiosti ihmisasutuksen lähellä, kunhan sille vain löytyy tarpeeksi suojapaikoiksi soveltuvia pöheikköjä tai risukasoja, joihin se rakentaa myös pesänsä. Päivien kylmetessä siili vaipuu talvihorrokseen, joka kestää lokakuulta huhti-toukokuulle. Siilin on havaittu jokseenkin harvinaistuneen viime vuosina, vaikka se luokitellaankin edelleen elinvoimaiseksi. Pihapiirissä siilistä voi olla monenlaista hyötyä esimerkiksi puutarhan tuholaistorjujana, sillä sille maistuvat ravinnoksi muun muassa espanjansiruetanat ja lehtokotilot. Siili on kaikkiruokainen, mutta se suosii ravintonaan etenkin maaselkärangattomia. Syksyn tullen pihasiilille voi tarjota johonkin suojaisaan paikkaan myös ruokinta-apua, esimerkiksi lemmikkieläinten ruokaa, kunhan ruokintapaikan hygieniasta pidetään huolta. Maitoa tai suolaisia valmisruokia siilille ei tule antaa, sillä se voi tulla niistä sairaaksi.


Pirkkalankoivu

Pirkkalankoivu (Betula pendula f. bircalensis) on rauduskoivun liuskalehtinen muunnos. Se löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1862 Raiskion torpan pihapiiristä Siuron Linnavuorelta, joka kuului siihen aikaan Pirkkalan pitäjään. Tarinan mukaan puu herätti huomiota erikoisten lehtiensä vuoksi ja kaadettiin, koska haluttiin nähdä, minkälainen on puun puuaines! Puun kasvupaikalle kasvoi taimia, ja 1904 samoilta paikoilta löydettiin neljä liuskalehtistä pirkkalankoivua. Pirkkalankoivua on lisätty varttamalla ja pistokkaista. Pirkkalankoivua kasvaa nykyisin Pirkkalassa ja monin paikoin muuallakin puisto- ja pihakasvina. Koristeellisten lehtien ja rauduskoivulle tyypillisten vanhemmiten riippuvien oksiensa takia se sopiikin hyvin pihapuuksi.


Varpuspöllö

Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) on Suomen pienin pöllö. Varpuspöllö on valittu yhdeksi Pirkanmaan vastuulajiksi, koska se on Suomessa lajina vaarantunut ja lajin Suomen pesimäkannasta merkittävä osuus, jopa neljännes, elää Pirkanmaalla. Metsätalous ja ilmastonmuutos voivat olla uhkia lajille. Pirkkalassa on viime vuosilta tiedossa muutamia varpuspöllön pesintöjä niille rakennetuissa pöntöissä. Varpuspöllön pönttöjä on laitettu muun muassa Pulkajärven Natura-alueelle ja Anian lintupuistoon.

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"