Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkkalan kunta kutsuu toimijoita mukaan Välittämisen SM-kisoihin

Pirkkalan kunta kutsuu kunnan toimialat, järjestöt, yhdistykset, koulut, hyvinvointialueen sekä muut soveltuvat yhteisöt mukaan ensimmäisiin Välittämisen SM-kisoihin 1.4-31.5.2025. Joukkuekisassa kunta toimii alustana ja innostajana eri tahoille ja yhteisöille järjestämään kisakeikkoja eli erilaisia tapahtumia ja tempauksia kisakauden aikana.

Välittämisen SM-kisat tuovat näkyvyyttä nykyiselle paikalliselle vapaaehtoistoiminnalle ja innostavat myös uusia ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Tarkoituksena on innostaa ihmisiä antamaan aikaansa matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaan ja samalla luomaan yhdessä hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja torjumaan yksinäisyyttä.

Välittämisen SM-kisat käytännössä

1.4.-31.5.2025 järjestettäviin Välittämisen SM-kisoihin haetaan kisakeikkoja eli tapahtumia ja erilaisia tempauksia, joilla voidaan joukkueen valinnan mukaan kohdata esimerkiksi lapsia, nuoria, ikäihmisiä, vammaisia, mielenterveyskuntoutujia, maahanmuuttajia, tai toimia luonnon ja ympäristön hyväksi. Kisakeikoilla voi esimerkiksi ulkoilla yhdessä, pelata pelejä, musisoida, laulaa, tanssia, leipoa, lajitella tavaroita, kerätä roskia tai tehdä muuta talkootyötä. Kisojen avulla on mahdollisuus saada aikaan antoisia kohtaamisia eri kohderyhmien kesken. Jokainen kisakeikalle osallistunut vapaaehtoinen kasvattaa kunnan yhteistä pistepottia. Kisakeikat on ilmoitettava 28.2.2025 mennessä.

Lisätietoa Välittämisen SM-kisoista ja säännöistä löydät verkkosivuilta www.valittamisensm.fi.

Kisakeikkojen järjestäjäksi voi ilmoittautua kisaorganisaation verkkosivuilla. Päivämäärien ei tarvitse olla tiedossa ilmoittautuessa, vaan voit valita vaihtoehdon ”Päivämäärä joustava/ei vielä tiedossa”.

Pyydämme ilmoittamaan kisakeikat määräaikaan 28.2.2025 mennessä Välittämisen SM-kisat –verkkosivujen kautta. 

Näin ilmoittaudut kisakeikkojen järjestäjäksi:

  1. Mieti minkälaiseen toimintaan tai tapahtumaan tarvitsette vapaaehtoisia 1.4.31.5.2025
  2. Mene sivulle ilmoittautuminen.
  3. Valitse ”Järjestöjen ja yhteisöjen ilmoittautuminen kisakeikkojen järjestäjäksi”
  4. Täytä ja lähetä lomake.

Lisätiedot:

Kati Tuokkola, osallisuus ja hyvinvointikoordinaattori

puh. 040 509 4746

nimi.sukunimi@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"