Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkanmaan kuntien yksinyrittäjien korona-avustusten haku alkaa tänään

Pirkanmaan kunnat avaavat yksinyrittäjätuen sähköisen haun tänään maanantaina 20. huhtikuuta klo 15. Tukea voi hakea osoitteessa www.tukialusta.fi.

Hakeminen edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Sivustolla annetaan myös ohjeita hakemiseen ja tiedotetaan kuntakohtaisista ohjeista.

Hakemuksen täyttäminen on helppoa.

Hakemuksen liitteiksi tallennetaan sähköisessä muodossa

  1. Viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus
  2. Kirjanpidon tulosteet ja/tai tiliotteet keväältä 2020
  3. Verovelkatodistus

Osa liitteistä voidaan korvata myös muulla selvityksellä. Katso lisää ohjeita ja useimmin kysyttyjä kysymyksiä esimerkiksi www.tukialusta.fi-sivulta.

Tuen hakemiseen saa neuvontaa Pirkanmaan yritysten koronakriisin neuvontapalvelusta numerosta 03 56 56 5040. Neuvontapalvelu on avoinna arkisin klo 9–17, huhti-toukokuun aikana myös iltaisin tiistaina ja torstaina klo 9–19.

Hallitus on varannut rahoitusta avustuksiin Pirkanmaan alueelle yli 20 miljoonaa euroa. Tuki tarkoittaa 2000 euron suuruista kertakorvausta yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, joten tukisumma vastaa yli 10 000:ta yksinyrittäjää.

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"