Kaavahierarkia

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista päättää valtioneuvosto.
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet voivat koskea asioita, joilla on:
1) aluerakenteen, alueiden käytön taikka liikenne- tai energiaverkon kannalta kansainvälinen tai laajempi kuin maakunnallinen merkitys;
2) merkittävä vaikutus kansalliseen kulttuuri- tai luonnonperintöön; tai
3) valtakunnallisesti merkittävä vaikutus ekologiseen kestävyyteen, aluerakenteen taloudellisuuteen tai merkittävien ympäristöhaittojen välttämiseen.

Maakuntakaava

Maakuntakaavassa tarkastellaan mm. seuraavia asiakokonaisuuksia: rakentamisalueet, liikenne, energia-, vesi- ja jätehuolto, virkistys- ja suojelualueet, arvokkaat maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt, pohjavesi- ja maa-aineskysymykset sekä kokonaisuuteen liittyvä ympäristövaikutusten arviointi. Tällainen kokonaisvaltainen alueidenkäyttösuunnitelma on tarpeellinen maakunnan yleisen kehittämistyön sekä kuntien ja sektoriviranomaisten yksityiskohtaisemman suunnittelun pohjaksi ja yhteensovittamiseksi. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa kunnan yleis- ja asemakaavoja.

Yleiskaava

Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella.
Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.
Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Asemakaava

Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.