Valitse sivu
Etusivu / Palokärki

Palokärki

8.11.2021 (Viikon laji)

Palokärki (Dryocopus martius) on melko suurikokoinen, musta tikkalintu. Koiraalla on punainen päälaki, naaralla punaista on vain takaraivossa. Laji kuuluu EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeihin.

Palokärki on aiemmin ollut erämaalintu, mutta nykyisin se pesii yhä useammin taajamametsissä, koska näillä alueilla on usein enemmän lahopuustoa kuin talousmetsäkäytössä olevillla metsäalueilla. Palokärjen mieluisinta ravintoa ovat hevosmuurahaiset, joita löytyy vanhempien metsien puiden tyviosista ja kannoista. Palokärki tarvitsee myös riittävän paksuja haapoja tai mäntyjä pesäkolon kovertamiseen.

Pirkkalassakin palokärjen kaupungistuminen näkyy selvästi. Esimerkiksi reilu kymmenen vuotta sitten tehdyssä Komperinmäen linnustoselvityksessä palokärjestä ei saatu havaintoja Killon vanhan metsän alueelta, mutta nykyisin palokärjen esiintyminen tällä alueella on helppo havaita. Jos lajista ei onnistu saamaan näkö- tai kuulohavaintoja, niin lajin olemassaolon metsässä huomaa helposti runsaista ruokailujäljistä. Killon vanha metsä saattaa kuulua useammankin palokärkiparin elinpiiriin, varsinkin talviaikaan, jolloin palokärkiparien ruokailualueet menevät usein päällekkäin. Lisäksi syys- ja talviaikaan nuoret tikat voivat kuljeskella taajamametsissä.

Kuva. Palokärki kaivaa ruokaa jykevällä nokallaan Killon vanhassa metsässä 27.10.2021

Killon vanhan metsän lisäksi palokärjen voi melko helposti nähdä esimerkiksi Vuorenhaan metsässä, joka kuuluu ainakin yhden palokärkiparin reviiriin. Pirkkalan taajama-alueen ulkopuolisilla metsäalueilla palokärki on viihtynyt jo pitempään, ja edelleen lajista on helppo tehdä näkö- tai ainakin kuulohavaintoja esimerkiksi Taaporinvuoren-Kurikkakallion alueelta.

Nykyisin palokärki voi pesiäkin melko pienessä taajametsissä, ainakin, jos lähistöllä on vähän laajempia, hyviä ruokailualueita. Tämän vuoden keväällä palokärjellä oli onnistunut pesintä Pirkkalan Haikan kartanopuistossa (kuva alla), joka sijaistee Killon vanhan metsän läheisyydessä. Ensi keväänä sama palokärkipari saattaa käyttää pesintään samaa pesäkoloa tai tehdä uuden kolon esimerkiksi samalla alueella sijaitsevaan toiseen suureen haapaan.

Kuva. Palokärki ruokkii poikasiaan Haikan kartanopuistossa 18.5.2021. Pesä on koverrettu kookkaaseen haapaan.

Lisätietoja:

Luontoportti, palokärki

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"