Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 – Pirkanmaa toteuttaa osan hakemuksen kulttuuriohjelmasta

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi on valittu Oulu. Lämpimät onnittelut voittajalle! Valinnan julkisti kansainvälinen yhdeksänjäseninen asiantuntijaraati Helsingissä 2. kesäkuuta 2021.

Vuoden 2026 toinen kulttuuripääkaupunki valitaan Slovakiasta. Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma (European Capitals of Culture, ECOC) on tunnetuimpia Euroopan unionin toimia. Kulttuuripääkaupungit saavat tukea EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta.

Pirkkala osallistui hakuun yhdessä Tampereen ja Pirkanmaan muiden kuntien kanssa. Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihaku käynnistyi virallisesti maaliskuussa 2019. Yli kahden vuoden haku-urakkaan on osallistunut varsinaisen hakutiimin lisäksi satoja kulttuuritoimijoita eri puolilta Pirkanmaata.

Pirkanmaalla jatketaan työtä yhdessä yhdenvertaisuuden teemalla

Mukana olleet kunnat ovat nostaneet hakuprosessissa esille alueen laajan ja monipuolisen kulttuuritarjonnan yhä paremmin. Myös uusia ideoita ja yhteistyökumppanuuksia on syntynyt yhteisen kulttuuritarjonnan ja elämyksien kehittämiseksi.

Valintaraadin päätös lopettaa kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelun täydessä mitassa. Ohjelmisto ei toteudu suunnitellussa laajuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Pirkanmaalla olisi tehty turhaa työtä.

Tampereen ja Pirkanmaan yhdessä valmistelema hakukirjan kokonaisuus sisältää osioita, jotka tullaan toteuttamaan joka tapauksessa. Jo hakuprosessin aikana on valmisteltu ns. “Plan B” siltä varalta, että Tamperetta ei valita. Kulttuuripääkaupunkihaun jälkeisessä työssä toteutetaan hakemuksen kulttuuriohjelmasta noin 10 prosenttia. Kaikki mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet Plan B:n toteutukseen.

Tampereen ja Mänttä-Vilppulan lisäksi kulttuuripääkaupungin titteliä tavoittelivat kumppanikunnat Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi.

Lisätietoa

Lue uutinen Tampere26 -hakuhankkeen verkkosivuilta. 

Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla. 

Pirkkalan kunta
Karoliina Karpiomaa
vs. kulttuurikoordinaattori
040 133 5698
karoliina.karpiomaa@pirkkala.fi

Kuva: Cécile Gasparoni

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"