Nuorten kesätyöpaikat ovat haettavissa
Pirkkalan kunnan kesätyöpaikat
Pirkkalan kunnan kesätyöpaikat on tarkoitettu Pirkkalassa asuville vuosina 1999–2004 syntyneille nuorille, jotka eivät ole olleet aiemmin Pirkkalan kunnalla kesätyössä. Nuoren kesätyöjakso kestää kolme viikkoa. Nuorten kesätyöpaikkoja on tarjolla esimerkiksi erilaisissa puistotehtävissä, päiväkodeissa sekä kiinteistönhuoltotehtävissä. Kunnan kesätöihin pääsee tänä vuonna yhteensä 125 nuorta.
Kesätyöpaikkoja haetaan Kuntarekryssä. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 27.3. kello 15. Katso tarkemmat ohjeet kesätyön hakemiseen.
Työllistyminen kesätyösetelillä
Arvoltaan 500 euron kesätyöseteli voidaan myöntää sellaiselle Pirkkalassa toimivalle yritykselle tai yhdistykselle, joka palkkaa vuosina 1999-2004 syntyneen nuoren kesätyöhön vähintään neljän viikon ajaksi. Kesätyöseteleitä on tänä vuonna jaossa yhteensä 40. Kesätyöseteliä voi hakea 30. kesäkuuta asti, tai siihen asti kun kaikki on myönnetty. Yhteensä kesätyöseteleitä on tänä vuonna jaossa 40 kappaletta. Kesätyösetelihakemuksen voi tulostaa kunnan internetsivuilta tai sen voi noutaa Suupanniityn koulusta, Pirkkalan yhteislukiosta, pääkirjastosta, nuorisotila Nastasta tai Asiointipisteestä.
Lue tarkemmat ohjeet kesätyösetelin käyttöön ja hakemiseen.
Nuorten muut kesätyöpaikat paikallisissa yrityksissä
Pirkkalalaiset yritykset ilmoittavat avoimena olevista kesätyöpaikoistaan kunnan internetsivuilla koko kevään ajan. Tutustu avoimena oleviin paikkoihin.
Lisätiedot
Sari Ketonen
palvelusihteeri
p. 050 364 5065
sari.ketonen[at]pirkkala.fi.