Valitse sivu
Etusivu / Kurki

Kurki

18.10.2021 (Viikon laji)

Syksyiset kurkiaurat ovat vaikuttava näky. Kurkien (Grus grus) syysmuutto käynnistyi tänä vuonna kunnolla syyskuun puolivälissä ja toinen muuttoaalto oli syyskuun lopulla. Vielä hieman ennen lokakuun puoliväliäkin Pirkanmaalla pystyi kuulemaan ja näkemään suuriakin kurkiparvia, ja viimeiset ehkä vähän pienemmät ryhmät ovat vielä tuloillaan.

Kurkien muuttoreitit vaihtelevat vuosittain jonkin verran tuuliolosuhteista riippuen. Kurkien syksyinen muuttoreitti Pohjanmaalta kulkee tavallisesti eteläisen Suomen yli siten, että muutto kulkee Pirkanmaan kautta lounaisen Suomen yli. Kurkien muutto tapahtuu pääosin päiväsaikaan, jolloin kurjet pystyvät hyödyntämään ilmavirtauksia tehokkaimmin.

Kurkien määrä on Suomessa viimeisten vuosikymmenien aikana kaksinkertaistunut. Kurjen reviiri on perinteisesti ollut vaikeakulkuisella suoalueella, mutta nykyisin se pesii myös peltoalueiden ja rehevien järvenlahtien rajamaastoissa. Pirkkalassa tällaisia ns. peltokurkia tapaa kesäisin usein etenkin Anian alueelta.

Kuva. Kurkiaura kuvattuna Pirkkalan Partolasta iltapäivällä 13.10.2021. Kuvan ottohetkellä parvi oli kahden auran muodostelmassa, jossa oli yhteensä 166 lintua.

Kuva. Kurkipari Pirkkalan Avesaaren sänkipellolla 27.7.2021.

Lisätietoja:

Luontoportti, kurki

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"