Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Kesätyöt Pirkkalan kunnassa 2021

Pirkkalan kunnan tarjoamista nuorten kesätyöpaikoista tehdään päätös kunnanhallituksen kokouksessa 22.2.2021. Tavoitteena kuitenkin on, että korona-pandemiasta huolimatta kunta voisi tänä vuonna tarjota omissa yksiköissään kesätyömahdollisuuden yli 100 nuorelle.

Sähköinen haku kunnan kolmen viikon pituisiin kesätyöpesteihin alkaisi myöhemmin helmikuussa.

Tänä vuonna Pirkkalan kunnan kesätöitä voisivat hakea vuosina 2000 – 2005 syntyneet nuoret ja osa paikoista täytettäisiin sosiaalisin perustein.

Aikaisemmilta vuosilta tutulla kunnan Yrittäjien kesätyöseteli –palvelulla kunta kannustaa nuoria etsimään töitä muiltakin työnantajilta ja samoin kunta kannustaa muita työnantajia palkkaamaan innokkaita nuoria kesätöihin. Tiedotamme lisää ja tarkemmin em. palveluistamme helmikuun alkupuolella.

Lisätiedot kimmo.kivinen@pirkkala.fi

Uutista korjattu 9.2.2021: Muutettu kunnanhallituksen käsittelypäivä. Kunnahallitus käsittelee asiaa 22. helmikuuta, ei 1. helmikuuta, kuten alun perin uutisoitiin. 

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"