Hyppää sisältöön
Pirkkala logo

Karanteeni poistuu ja sairastuneiden eristys lyhenee viiteen päivään

12.1.2022
Kategoria: Terveys ja tuki Pirkkala Koronavirus Terveys ja tuki Vesilahti
koronatestausvälineitä

Pirkanmaalla luovutaan altistuneiden jäljityksestä terveydenhuollon yksiköitä, hoivalaitoksia ja asumisyksiköitä lukuun ottamatta. Koronavirustapausten voimakkaasti lisäännyttyä Pirkanmaan alueen tartunnanjäljitykseen on kehittynyt merkittävää viivettä ja yhä pienempi osa tartunnoista tulee tartuntatautiviranomaisten tietoon. Altistumisista tiedottaminen kouluilla ja päiväkodeissa lopetetaan.


Karanteeniin asettamisesta luovutaan

Perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Altistuneiden suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi. Koronavirusinfektiolle altistunut oireeton henkilö voi jatkaa töissään ja opiskeluissaan normaalisti. Mikäli altistuneella ilmenee koronavirusinfektioon sopivaa oireistoa, hänen tulee viipymättä omaehtoisesti eristäytyä kotiin kunnes oireet paranevat. Hengitystieoireissa suositus on 5 vrk.

Oireettomankin altistuneen tulee välttää tarpeettomia sosiaalisia kontakteja viikon ajan altistuksen jälkeen, ja käyttää työ- tai opiskelupaikkakontakteissa maskia, sekä noudattaa tarkasti käsihygieniaa.


Eristys lyhenee viiteen vuorokauteen

THL ehdotti 5.1.2022 eristysajan lyhentämistä viiteen vuorokauteen. Koronavirus on tartuttavimmillaan 1-2 vuorokautta ennen oireiden alkua, sekä muutamana ensimmäisenä päivänä oireiden alettua.

Viiden päivän eristyksen jälkeen henkilö voi palata töihin tai opiskelupaikkaan, mikäli oireet ovat helpottaneet. Tällöinkin tulee noudattaa yleisiä maski- ja käsihygieniasuosituksia. Oireiden jatkuessa voidaan lääkärin arvion mukaan poissaoloa tarvittaessa jatkaa sairauslomana.


Jo asetetut eristykset ja karanteenit eivät lyhene

12.1. mennessä määrätyt karanteenit ja eristykset jatkuvat aiemmin ilmoitettuun päättymispäivään saakka.


Voit lukea koko tiedotteen Taysin sivuilta:
Karanteenin asettamisesta luovutaan – jäljitys keskitetään terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja riskiryhmien asumisyksiköihin