Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Dachserin logistiikkakeskuksen avaaminen vahvistaa Pirkkalan kunnan ja Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa

Logistiikka-alan yritys Dachser on päättänyt avata uuden logistiikkakeskuksensa Tampere-Pirkkalan lentoaseman läheisyyteen. ”Dachserin investointipäätös on Pirkkalan kunnalle ja Tampereen kaupunkiseudulle monin tavoin merkittävä asia”, iloitsee Pirkkalan pormestari Marko Jarva.

”Logistiikkakeskuksen tulo kehittää merkittävästi lentoaseman aluetta ja vahvistaa sen asemaa, mikä on koko Tampereen kaupunkiseudun tavoite. Logistiikkakeskus tuo kuntaan uusia työpaikkoja.”

Dachser on tehnyt aiesopimuksen lentoasemayhtiö Finavian kanssa logistiikka­keskuksen avaamisesta. Keskuksen noin 5000 neliömetrin tilat palvelevat koko Suomen solmukohtana. Laajennusvaraa on noin 10 000 neliömetriä. Toiminnan odotetaan alkavan kesällä 2024. Keskuksen arvioidaan työllistävän suoraan ja epäsuorasti alkuun noin 50–70 henkilöä ja täyden tuotannon jälkeen noin 100–200 henkilöä.

Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on kansainvälisen matkustajaliikenteen lisäksi jo sotilasliikennettä sekä Patrian ja Tredun ilmailualan koulutuskeskus. Toiminta laajenee nyt lentorahtiin.

Dachser on saksalainen logistiikka-alan yritys, joka työllistää maailmanlaajuisesti lähes 33 000 työntekijää.

 

Lisätiedot

Marko Jarva
pormestari
044 486 1111
marko.jarva@pirkkala.fi

 

Dachser lehdistötiedote 25.5.2023
Dachser avaa uuden logistiikkakeskuksen Tampere-Pirkkalan lentoasemalle

Finavia tiedote 26.5.2023
Dachser avaa uuden logistiikkakeskuksen Tampere-Pirkkalan lentoasemalle

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"