Tukea arjen haasteisiin

Arkeen Voimaa -ryhmä on tarkoitettu henkilölle, jonka arjen sujumiseen vaikuttaa esimerkiksi yksinäisyys, mielialan lasku, pitkäaikaissairaus tai työttömyys. Henkilö voi olla myös sairastavan omainen. Syyllä ei ole merkitystä, sillä arjen haasteet ovat usein samoja riippumatta diagnoosista tai ongelmasta.


Pienin muutoksin kohti sujuvaa arkea

Ryhmässä puhutaan muun muassa kivun ja uupumuksen hallinnasta, mielialan laskun itsehoidosta, terveyttä edistävästä syömisestä, arkiliikunnasta, vuorovaikutustaidoista ja unesta.

Ryhmässä opetellaan käyttämään erilaisia itsehoidon työkaluja, kuten päätöksentekoa, ongelmanratkaisua ja toimintasuunnitelmaa, joilla katkaista oireiden kehää.

Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa viikon välein 2,5 tuntia kerrallaan. Ryhmiä ohjaavat koulutetut ohjaajat. Ryhmien toiminta perustuu luottamukselliseen vuorovaikutukseen osallistujien kesken. Ryhmät ovat maksuttomia. Ryhmän tapaamisissa on kahvi/teetarjoilu.


Ryhmän aikana oheislukemistona käytetään Arkeen Voimaa -kirjaa

Kirja on saatavilla terveysasemalta, lisätietoja saat Arkeen Voimaa yhdyshenkilöltä.


Seuraavaksi alkavat ryhmät

Ryhmät jatkuvat syksyllä 2022 ja ryhmiin on jatkuva ilmoittautuminen. Voit ottaa yhteyttä Arkeen Voimaa yhdyshenkilöön, yhteystiedot löydät sivun yläreunan palkin alta, tai voit täyttää yhteystietosi ilmoittautumislomakkeeseen niin sinuun otetaan yhteyttä.

Lisätietoa toiminnasta löydät