Lastensuojelu


Lastensuojelu pyrkii edistämään lapsen myönteistä kehitystä ja hyvinvointia. Sen tehtävänä on tukea vanhempia, huoltajia ja muita lapsen kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelua toteutetaan aina lapsen edun mukaisesti. Tavoitteena on lapsen turvallisen kasvuympäristön ja tasapainoisen kehityksen takaaminen.


Lisätietoa ja neuvontaa saa sosiaalityöntekijöiltä.

Ehkäisevä lastensuojelu

Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Ehkäisevä lastensuojelu pitää sisällään kunnan eri peruspalvelut, kuten äitiys- ja lastenneuvolan sekä muun terveydenhuollon, päivähoidon, opetuksen ja nuorisotyön. Palvelut ovat tukena silloin, kun lapsi ei ole lastensuojelun asiakkaana. Ehkäisevän lastensuojelun tavoitteena on torjua ongelmien syntymistä sekä lapsen hyvinvointia uhkaavien tekijöiden ilmaantumista. Lastensuojelun tarvetta voidaan vähentää puuttumalla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapsen huolenpitoon ja kasvatukseen liittyviin ongelmatilanteisiin.


Lastensuojelun tarve

Lastensuojeluilmoitus
Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa lapsen hyvinvoinnista huolissaan oleva henkilö. Ilmoituksen voi tehdä salassapitosäännösten estämättä ja lupaa kysymättä. Jos henkilö on virkaa tai tointa hoitaessaan saanut tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä, hänen on ilmoitettava asiasta lastensuojelutyöntekijälle. Myös lapsi itse, hänen vanhempansa, läheisensä tai esimerkiksi naapuri, voi ottaa yhteyttä lastensuojeluun, mikäli hänelle on noussut huoli lapsen kasvuympäristöstä ja kehityksestä.

Lastensuojeluasian vireille tulo ja asiakkuuden alkaminen
Lastensuojelun asia tulee vireille joko lapsen tai perheen omasta yhteydenotosta tai lastensuojeluilmoituksesta. Ilmoituksesta seuraavana seitsemänä arkipäivänä lastensuojelutyöntekijöiden tulee päättää ryhdytäänkö asiassa tarkempaan lastensuojelutarpeen selvittämiseen vai päätetäänkö asian käsittely.

Lastensuojelun asiakkuus alkaa, kun lastensuojeluasian vireille tulon johdosta päätetään tehdä lastensuojelutarpeen selvitys tai ryhdytään kiireellisiin lastensuojelutoimenpiteisiin.

Lastensuojelutarpeen selvitys
Lastensuojelutarpeen selvityksessä arvioidaan huoltajien tai muiden lapsen hoidosta vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Selvitys tehdään yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa sekä lapselle läheisten ihmisten kanssa. Tarvittaessa tilannetta arvioidaan myös muiden tahojen avulla. Selvityksessä kuunnellaan lapsen ja perheen näkemyksiä ja arvioidaan lapsen hyvinvointia sekä suojelun ja tuen tarvetta. Lastensuojelun tarve tulee selvittää kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asia tulee vireille. Jos selvityksen aikana lastensuojelullista tarvetta ilmenee, perhe neuvotaan avohuollon palvelujen piiriin, tai ryhdytään kiireellisiin lastensuojelutoimenpiteisiin.


Avohuolto

Avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia huostaanottoon ja sijaishuoltoon nähden. Tukitoimia toteutettaessa lapsen etu on aina ensisijainen; tarkoituksena on vahvistaa lapsen myönteistä kehitystä ja tukea vanhempien, huoltajien ja muiden lapsen hoidosta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä. Yhteistyö lapsen ja hänen läheistensä kanssa on tärkeää tukitoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Avohuollon tukitoimia ovat lapsen päivähoito, kotipalvelu sekä ehkäisevä toimeentulotuki. Lisäksi tukitoimina järjestetään muun muassa

  • tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen;
  • lapsen taloudellista ja muuta tukea esimerkiksi koulunkäynnissä, työhön sijoittumisessa sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitämisessä;
  • tukihenkilö tai -perhe;
  • lapsen kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja;
  • perhetyötä;
  • sijoitus perhe- tai laitoshoitoon.

Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle tehdään asiakassuunnitelma, jollei asiakkuus pääty lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen tai kysymyksessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus. Asiakassuunnitelma laaditaan yhteistyössä lapsen ja vanhempien, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta vastaavien henkilöiden kanssa. Asiakassuunnitelmaan kirjataan ne asiat, joihin pyritään vaikuttamaan, lapsen ja hänen perheensä tuen tarve, palvelut ja muut tukitoimet sekä arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Asiakassuunnitelmaa tehtäessä pyritään löytämään sellaisia tukemisen ja auttamisen muotoja, joista lapsi ja hänen läheisensä kokevat parhaiten olevan apua.


Kiireellinen sijoitus

Lapsi sijoitetaan kiireellisesti, jos hän on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsi voidaan sijoittaa kiireellisesti perhehoitoon, laitoshuoltoon tai järjestää muulla tavoin hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.

Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojelutyöntekijöillä on oikeus päättää lapsen asioista, kuten olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja yhteydenpidosta läheisiin. Sijoituksen aikana lapsen asioista kuitenkin neuvotellaan huoltajien kanssa ja pyritään löytämään lapsen kannalta parhaat ratkaisut. Kun lapsi ei ole enää kiireellisen sijoituksen tarpeessa, sijoitus lopetetaan. Kiireellisen sijoituksen päättyminen johtaa lapsen kotiin palauttamiseen tai huostaanoton valmisteluun.


Huostaanotto

Huostaanotto on lastensuojelun viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Lapsi otetaan huostaan, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantua, tai jos lapsi itse merkittävästi vaarantaa kehitystään. Huostaanottoon ryhdytään vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole olleet riittäviä, mahdollisia tai sopivia. Huostaanotosta huolimatta huoltajan asema lapsen edunvalvojana ja huoltajana säilyy ennallaan.

Kun lapsi on otettu huostaan, lastensuojelutyöntekijällä on oikeus päättää lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta. Kun huostassapidon tarvetta ei enää ole, lastensuojelutyöntekijän tulee tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta. Huostassapidon tarvetta arvioidaan lapselle tehtävän asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä yhdessä lapsen, huoltajien ja sijaishuoltopaikan edustajien kanssa. Huostassapito päättyy viimeistään, kun lapsi täyttää 18 vuotta.


Sijaishuolto

Sijaishuollolla tarkoitetaan avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetun, huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona tai muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Sijaishuollon aikana on tärkeää, että lapselle turvataan hänen kehityksensä kannalta turvalliset ja jatkuvat ihmissuhteet.

Huostaanotetulle lapselle tehdään asiakassuunnitelma yhdessä lapsen ja hänen läheistensä kanssa. Suunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet sekä tuen ja avun järjestäminen. Lisäksi kirjataan, miten yhteydenpito lapsen ja hänen läheistensä kanssa järjestetään. Sijaishuoltoa toteutettaessa on otettava lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.


Jälkihuolto

Sijaishuollon tai avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen lapselle voidaan järjestää jälkihuolto. Jälkihuollon tarkoituksena on helpottaa lapsen tai nuoren kotiutumista sijaishuollosta tai nuoren itsenäistymistä. Nuorta voidaan tukea muun muassa asumiseen ja koulutukseen liittyvissä menoissa. Jälkihuollon palvelut rakennetaan aina lapsen tai nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa. Jälkihuolto on vapaaehtoista.

Jälkihuollossa olevaa lasta tai nuorta koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan jälkihuollon tarkoitus ja tavoitteet sekä erityisen tuen ja avun järjestäminen. Tärkeää on keskustella erikseen lapsen tai nuoren omista tarpeista ja vastaavasti neuvotella vanhempien tai muiden lasta hoitaneiden kanssa heidän tuen tarpeestaan. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy nuoren täyttäessä 21 vuotta tai viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on sijoittamisen päättymisen jälkeen ollut viimeksi lastensuojelun asiakkaana.

 
   
 
         
   

Lastensuojelu



   
         
© 2012 - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy