ESITIETOLOMAKE 2012-2013 Palautetaan kerhoon heti toiminnan alussa.
HUOM! TOIMINTA TARKOITETTU 1.-2.-LUOKKALAISILLE SEKÄ 3.-LUOKKIEN ERITYISOPPILAILLE.
Pirkkalan kunta järjestää perusopetuslain mukaista koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille sekä 3.-luokkien erityisoppilaille. Toimintaa järjestetään koulun arkityöpäivinä (lukuunottamatta lukukauden päätöspäiviä) pääsääntöisesti koulujen tiloissa. Se on osallistujille vapaaehtoista, mutta maksullista.
Tavoitteena on vähentää lasten yksinoloa elämäntilanteessa, jossa vanhemmat ovat työssä ja lapsen koulupäivä on lyhyt. Aaamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin kasvatustyötä, edistää lasten hyvinvointia, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä lasten osallisuutta. Toiminta antaa mahdollisuuden sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen. Lisäksi toiminta tarjoaa onnistumisen ja osaamisen kokemuksia sekä edistää myönteisiä harrastuksia.
Toiminnalle ominaista on monipuolisuus, tarvelähtöisyys ja vapaaehtoisuus. Koulu on lapsille tuttu ja turvallinen paikka, eikä lasten tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Toiminta voi sisältää mm. liikuntaa, kädentaitoja, kielellistä ja kuvallista ilmaisua, musiikkia, pelaamista, lepoa ja koulutyöhön liittyvien tehtävien tekemistä. Toiminnassa pyritään ottamaan huomioon lapsen tarpeet ja toiveet.
Iltapäivätoiminta
Iltapäivätoimintaa järjestetään arkikoulupäivinä klo 12-17 (Hyrsingissä 12.30-17.00). Toiminnassa tarjotaan välipalaa noin klo 14.00.
Ryhmien maksimikoko on 23 lasta. Kaikille määräaikana paikkaa hakeville järjestetään kerhopaikka, mikäli hakijoita on vähintään seitsemän/järjestämispaikka. Hakuajan jälkeen hakevat saavat paikan mikäli ryhmässä on tilaa.
Aamupäivätoiminta
Aamupäivätoimintaa järjestetään esiopetusta antavissa kouluissa (Naistenmatka, Kirkonkylä, Nuoliala, Toivio ja Kurikankulma) yhteistyössä esikoululaisten hoitoryhmien kanssa. Toimintaa järjestetään klo 7.00 alkaen koulun ensimmäisen oppitunnin alkuun asti.