Blogit

Brennan, Sarah Rees: Demonin merkitsemät, 2009. WSOY.29.12.2009 10:26


Jotkut päivät ovat kirottuja - ihan kirjaimellisesti. Sellaiset päivät ovat Nickille ja Alanille arkipäiviä.

Hullun äidin metelöidessä yläkerrassa Alan laittelee ruokaa ja Nick korjaa viemäriputkia. Vain nopea vihlaisu Nickin kaulassa roikkuvassa talismaanissa varoittaa poikia, ja samassa keittiön ikkunan läpi lentää korppilauma, jonka ainoa päämäärä on vuodattaa verta ja tappaa.

Korppeja seuraa hassun vaaleanpunatukkainen tyttö ja hänen onneton pikkuveljensä. Piilopaikka on jälleen löydetty, maagit ovat liikkeellä ja perheen on jatkettava pakomatkaansa.

Tämä kerta on kuitenkin erilainen. Ensin vieraalta pojalta löytyy demonin kolmanneen asteen merkki - varma kuolemantuomio. Sitten käy ilmi, että Alan on ihastunut outoon tyttöön ja joutuu maksamaan siitä lähes hengellään. Nick ei välitä kenestäkään muusta kuin veljestään, mutta tämän puolesta hän on valmis tanssimaan demonin kanssa, asettamaan itsensä alttiiksi ja ottamaan riskin riivatuksi tulemisesta.

Asioiden valuessa yhä huonommalle tolalle lopulta ainoaksi mahdollisuudeksi jää isku maagien kimppuun. Pelkän verisen taistelun lisäksi edessä on kammottava paljastus...

Brennanin toiminnallinen kauhukirja on messevää luettavaa. Lukija seuraa tapahtumia Nickin näkökulmasta, ja joutuu ottamaan kantaa pojan tunteettomuuteen, vihaan ja tuhoamishaluun. Alan-veli on humaanimpi, ja hänen halunsa uhrautua, pelastaa ja suojella muita korostavat veljesten erilaisuutta. Fantasiamaailma on rakennettu tukevasti, ja lukija on lopulta helppo napata lopussa väännettyyn koukkuun.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 29.12.2009 10:27

Kirjoitus liittyy aiheisiin:  Nuoret aikuiset  seikkailut  salaisuudet  myytit  noituus  pahuus  fantasiakirjat  ahdistus  kauhu  kuolemattomuus  sisarukset  viha  väkivalta  demonit  

AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
 
   
         
© 2010 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy