Vesikasvien niitto

Rannan kasvillisuus on tärkeä osa järven ekosysteemiä. Sen merkitys vedenlaadulle on keskeinen, koska siitä pidättyy valuma-alueelta tulevia ravinteita. Vesikasvien ansiosta järvi on kirkasvetisempi kuin levien valloittama vesistö.

Ranta- ja vesikasvillisuus muodostavat kosteikkoalueen, joka on monille eliöille elintärkeä. Useat linnut poikivat rannoilla. Kasvillisuudesta löytyy ravintoa, pesäaineksia ja suojaa.
Kalat etsivät kutupaikkansa matalasta rantavedestä, josta löytyy suojaisia elinalueita poikasille.
Kasvit tarjoavat suojapaikkoja leviä syöville eläinplanktonille, etenkin vesikirpuille. Vesikirput syövät levää ja näin vähentävät leväkukintoja. Lisäksi monet vesien selkärangattomat syövät kasvimateriaalia.
Kasvillisuudella on lisäksi tärkeä tehtävä rannan eroosion ehkäisijänä. Kasvit sitovat juurillaan sedimentin eli pohja-aineksen sekä rannan maa-aineksen.

Järviruokoa vähennetään tai poistetaan niitolla. Niittokertoja tulisi olla 3-4 pysyvämmän tuloksen aikaan saamiseksi. Paras tulos saadaan avoimilla rannoilla, missä ruokokasvusto ei korvaudu muilla lajeilla. Ensimmäinen niitto tulisi tehdä kukinnan aikana heinä-elokuussa.

Uistinvita on sinnikäs rehevien vesien kasvi. Uistinvidan hävittäminen niitolla on vaikeaa, koska se lisääntyy jokaisesta kasvinosasesta, joka vain pääsee juurtumaan. Sen runsaus vaihtelee vuosittain.

Rehevöitymisen myötä syntynyt liiallinen kasvillisuus ja umpeenkasvu voivat kuitenkin hidastaa veden vaihtuvuutta, jolloin veden laatu heikkenee. Tällöin kasvillisuutta voidaan poistaa niitoin, joissa kasvillisuuteen väylätään avoimia rannan suuntaisia kanavia. Jottei kasvimassa jää rantaan lahoamaan tai kaislikon reunaan estämään kalojen pääsyä kutupaikkoihin, se myös poistetaan. Niiton päämäärä ei saa olla kaiken kasvillisuuden poistaminen vaan kasvillisuuden vähentäminen suunnitellusti.

Paras tulos saavutetaan, kun niitto tehdään heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Syyskesän niitoista ei ole juurikaan hyötyä. Esim. järviruokojen poistaminen on tehokkainta sellaisena ajankohtana, jolloin suurin osa kasvin ravinteista sijaitsee varressa, eli silloin kun kasviin on juuri muodostunut röyhy. Kasvukauden lopulla niittäminen on hyödytöntä, koska verson sisältämät ravinteet ovat jo silloin ehtineet varastoitua juuristoon seuraavaa kasvukautta varten. Jos niittokertoja on kesässä useampia, ensimmäinen on tehtävä juuri ennen kasvien kukkimista kesäkuun lopulla ja seuraavat 3-4 viikon välein. Jos niitettävä alue on linnustollisesti arvokas, niitot on suoritettava vasta pesintä- ja poikasvaiheen jälkeen eli heinäkuun puolestavälistä lähtien.

Vesikasvit kannattaa niittää niin läheltä pohjaa kuin mahdollista. Niiton vaikutukset jäävät lyhytaikaisiksi, ellei versoja katkaista vedenpinnan alapuolelta. Varsinkin osmankäämi ja järvikorte tukehtuvat nopeasti, kun hapen pääsy ilmasta juuristoon estetään. Kaikkea kasvillisuutta ei kannata poistaa, sillä se toimii myös rannoilta valuvien ravinteiden suodattajana sekä eliöille tärkeänä suoja-alueena. Mosaiikkimaisesti suoritetuista niitoista on saatu vesistön kannalta hyviä tuloksia.

Vesikasvit tulee poistaa heti vedestä niiton jälkeen. Ilmaversoisista kasveista järvikorte lähtee leviämään myös leikkuutähteistä. Vedestä poistettu kasvijäte voidaan esim. käyttää karjanrehuksi (varmistettava, että mukana ei ole myrkyllisiä kasveja, esim myrkkykeiso) tai kompostoida.

Muista, että vesikasvillisuuden poistoon tarvitaan vesialueen omistajan lupa. Jos vesikasvit niitetään laajalta alueelta, on otettavan yhteyttä ELY-keskukseen.
Niittotavoista ja lupamenettelystä tarkempia tietoja saa Pirkkalan ympäristönsuojelusta ja Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Ruovikko, kaislikko vai korteikko?

Kasvutavan mukaan vesikasvit luokitellaan ilmaversoisiin, kelluslehtisiin, uposlehtisiin, pohjaversoisiin, irtokellujiin ja irtokeijujiin.  

Ilmaversoiset kasvit muodostavat rantaan maa- ja vesirannan vaihettumisvyöhykkeen. Vesistöjen äärillä esiintyvät lajit ovat yleensä ranta- tai suokasveja. Laajassa mielessä ne voidaan kuitenkin lukea vesikasveiksi, sillä ne ovat sopeutuneet kasvamaan vedessä ja esiintyvät pääsääntöisesti vesiympäristöissä. Tällaisia lajeja ovat muun muassa järviruoko, järvikaisla ja järvikorte.

Järviruoko (Phargmites australis) on 1 – 3 metriä korkea monivuotinen heinäkasvi, jonka varsi on ontto korsi, jossa nivelkohdat ovat täyteisiä.  järviruo'on lehdet ovat harmaanvihreät ja kukinto röyhymäinen. Kasvi kukkii heinä-elokuussa. Ruovikkoa kutsutaan usein kaislikoksi.

Järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on 1 – 3 metriä korkea  monivuotinen sarakasvi, jonka varsi on tummanvihreä, täyteinen ja lehdetön.  Järvikaislan kukinto on useista tähkistä muodostunut tähkistö. Kasvi ja kukkii kesä-heinäkuussa.

Järvikorte (Equisetum fluviatil) on 0,5 – 1,5 metriä korkeamonivuotinen sanikkainen (itiökasvi), jonka varsi 'jaokkeinen', ontto, pehmeä ja syvänvihreä. Järvikortteen itiötähkä on varren latvassa. Kasvi ja kukkii kesä-heinäkuussa.

Isosorsimo (Glyceria maxima)

Kokemänjoen vesistöalueella on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti isosorsimo , joka usein sekoitetaan järviruokoon ja sen kasvustoista käytetäänkin usein nimityksiä kaislikko tai ruovikko.

Isosorsimo on kookas, järviruo'on kokoinen vaaleanvihreä heinäkasvi, jota istutettiin 1800-luvulla Hämeeseen ja Lounais-Suomeen useille paikoille kartanopuistojen lammikoiden koristukseksi ja mm. karjan rehukasviksi. Isosorsimon varsi on ontto korsi, jossa nivelkohdat ovat täyteisiä.  Lehdet ovat vaaleahkon vihreitä, jäykkiä ja alta kiiltäviä, lehtituppien yläreunassa on kaksi kellanruskeaa laikkua. Kasvi kukkii heinä-elokuussa, kukinto on röyhy. Isosorsimon tunnistaakin helpoiten ehkä juuri heleän vaaleanvihreästä väristä ja vihertävistä kukinnoista.

Linkkejä:

http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522160393.pdf
Tutkimus järviruo’on merkityksestä vesien laadulle ja tutkimustuloksia erilaisten poistomenetelmien tehokkuudesta ja toimivuudesta. Samoja tietoja kuin edellisessä linkissä.

 
   
         
© 2014 - Palvelun tekninen toteutus Aldone